TAKKIINKIN TULEE REIKIÄ

Vaaleja pukkaa, ehdokkaita etsitään

Ennen sanottiin, että jälkipelit pelataan Loimaalla. Minulle ei ole koskaan selvinnyt miksi Loimaalla. Lahden edustaja kokouksen jälkeen ei jälkipeliin ole aihetta. Kaikki meni niin kuin oli tarkoitettu. Joku voisi sanoa, että suunniteltu. Jossain päin maailmaa, voidaan puoluekokoukset suunnitella hyvinkin tarkasti. Jopa niin, että päätöksetkin voidaan jakaa medialle edellisenä päivänä. Onneksi ei meillä Suomessa.

Erityisen suolan puoluekokouksiin takaa henkilövaalit. Nehän toteutetaan suljettuna lippuäänestyksenä. Aina on mahdollisuus yllätyksiin, vaikka mustaa hevosta ei olisikaan. Äänestystuloksen vertaaminen ennakointiin antaa viitettä tulevaisuudesta. Toteuttaako voittaja lupauksensa ja jäikö mitä hävinneiden hampaankoloon?

Tosiasia on, että niin ihmisten kesken yleensä kuin politiikassakin vallitsee kilpailu paikoista, asemasta ja vallasta. On syytä muistaa, että tulee voittoja mutta myös tappioita. Joka näitä pelkää, on syytä pysyä pois politiikasta.

Kilpailua käydään puolueiden kesken, mutta ankarimmat kisat käydään puoluetovereiden kesken. Sitä on turha kieltää. Reikää tulee villapaidan selkään joskus enemmän joskus vähemmän. En pidä sitä välttämättä pahana, kunhan tällainenkin kamppailu käydään hillitysti ja tiedostaen kamppailun olemassa olo. Reilu kisa, kovakin, pitää kamppailijat virkeinä. "Voittajan" on tarjottava voittonsa vielä äänestäjille. Siellä vasta voittaja määritellään lopullisesti.

******

Viimeistään  nyt on aika kääntää huomio tuleviin kuntavaaleihin. Puolueet etsivät ehdokkaita. Mikä sinänsä tuntuu ihmeelliseltä. Eikö halukkaita ole riittämiin? Jos etsintä menee vaikeaksi tuppaa mukaan  tulemaan epäkuranttia porukkaa. Sellaisia, joilla ei välttämättä ole haluja eikä kykyjä yhteisten asioiden hoitoon. Sellaiset ehdokkaat saattavat avata ovia protestiäänestäjille. Tämä on näkynyt edellisten vaalien jytkyissä.

Kunnallisvaaliehdokkaita puolueet näyttävät hakevan sellaista paikoista, joissa ehdokas on yleisön palvelutehtävissä. Terveyskeskukset, kaupat, urheiluseurat ja erilaiset yhdistykset ovat ehdokkaita pestaavien erityisessä suosiossa. Varsinaista kokemusta puolue- tai kunnallispolitiikasta ei juuri näissä tapauksissa tarvita. Keskustakin, joka ennen sai valita ehdokkaansa maatilan suuruuden perusteella on häärinyt ehdokkaita etsiessään jopa kokoomuksen tontilta  virkamiehiin ja demareiden puolelta tavallisiin palkollisiin. Siinä on hyvät puolensa, että "noviiseja" on helppo alkuun ohjata, mutta myöhemmin vaikea pitää rivissä. Vanha järjestelmä, jossa edettiin luottamushenkilöpaikoille puoluetoiminnan kautta näyttää hiipuvan entisestään. Erityinen vahinko on jos jopa kansanedustajaksi ja ministeriksi pääsee etenemään muilla tiedoilla ja taidoilla kuin mitä demokraattinen järjestelmä edellyttää.  Esimerkkejä löytyy tämän päivän eduskunnasta ja hallituksesta.

******

Viikon mokaajat: Juha Sipilä ja Jussi Niinistö.

Suunta alas: Suomalainen jääkiekko ja Therese Johaug

Suunta ylös: Antton Rönnholm

VANHASSA VARA PAREMPI

On harkinnan aika

Eletään aikaa, jossa politiikalta ja politiikoilta vaaditaan muutosta sanomatta tarkemmin mihin asiaan. Yleensä tahdotaan parempaa ja nopeasti. Nykyinen ei riitä, vaikka asiat eivät järin huonosti olisikaan. Tällaisesta muutoksesta saavat amerikkalaiset juuri nyt nauttia. Euroopassa oireillaan samaan suuntaan. Toivottavasti Suomessa vältytään tällaisilta muutoksilta. Radikaalisimmat muutokset lähtevät yleensä liikkeelle äkkinäisistä henkilövaihdoksista johtopaikoilla. Tämän ovat mahdollistaneet netti ja sen ympärillä tapahtunut "mielipidemuokkaus". Haaveen ja mahdollisen raja on ollut helppo haihduttaa. Vanhassa järjestelmässä pääseminen ihmisten tietoisuuteen vaati työtä ja siitä saatua kokemusta.  Pääsy kilpailemaan johtopaikoista vei jopa kymmeniä vuosia.

Kirjoitin noin kun näen uhkaa nopeista muutoksista itselleni ja muille samoin ajatteleville kanssa ihmisille. Ei vanhan, eläkeläisen tai sairaan nykyinen tilanne  niin hyvin ole, ettei siinä olisi parannettavaa. Nopeilla muutoksilla ja taitamattomuudella on taipumus muuttaa ainakin alkuun asioita huonompaan suuntaan. Tulee mieleen liikennekaaret, sotet ja muut yhteiskuntaa mullistavat hankkeet. Kaikilla muutoksilla sanotaan olevan kiire. Rahat eivät riitä. Syyksi sanotaan liian yleistävästi kulut vanhusten ja sairaiden hoidossa. Ei vanhukset ja sairaat aiheuta yksin rahojen riittämättömyyttä.  Eikö joku voisi nostaa tarkasteluun miten vanhusten ja sairaiden hoidossa  sinne osoitetut varat jakautuvat. Kyllä ne työllistävät alan ammattilaisia. Eikä aina niinkään tasapuolisesti. Eläkeläiseksi tai sairaaksi ei jokainen tule, vanhaksi kylläkin.

******

Edellä oleva on pohjustus tulevaan SDP: puoluekokoukseen ja eritoten siellä tapahtuvaan  puheenjohtajavaaliin. Tällainen pukinsorkka pakinoitsijalle suotakoon.

SDP:n puheenjohtajaksi on ehdolla kolme henkilöä. He lienevät jo kaikille tunnetut. Tuttu lienee myös sanonta "nelosista paras". Sanonta syntyi kun koulupoika vastasi isälleen koulutodistuksen nelosista. Nykyisin sanontaa käytetään kun useammasta hyvästä pitäisi valita paras. Nyt kolmosista paras.

Vastuu parhaan valinnasta on 500 puoluekokousedustajilla. Heidän valintansa määrittää miten puheenjohtaja  kelpaa äänestäjille. Sillä heitä tulee se voima ja valta,  joka pitää puoluetta esillä hoitamaan kansalaisten asioita.

Medialta saadun tietämyksen perusteella uskallan todeta, että vaihtoehtoja ehdokkaista löytyy. Kaikki ovat kelvollisia. Vain asioiden painotuksista ja hoitotavasta  löytyy selviäkin eroja.

Tytti Tuppurainen on maltillinen Eurooppaan päin suuntautunut ehdokas. Hän sanoo SDP:tä koko kansan puolueeksi. Hänen tukijansa löytynevät kuitenkin eniten naisliikkeen piiritä.

Timo Harakka on voimakkaasti esiintuonut itseään uudistavana, edistyksellisenä, aloitteellisena ja rohkeana. Harakka haluaa vedota  erityisesti alle 50 vuotiaisiin äänestäjiin.

Antti Rinne vallassa olevana puheenjohtajana asettuu ehdolle henkilönä,  joka on kasvattanut ja yhdistänyt puolueen edellisestä vaaliromahduksesta nykyiseen asemaan.

******

Vilkaistaanpa vähän naapurin tontille. Ensimmäisenä nousee esiin pääministeri Sipilän suojatin liikenneministeri Bernerin sähläys tehtävissään. Siihen on helppo määrittää syyksi molempien innokkuus ja kokemattomuus tehdä suuria päätöksiä omiin nimiin ohi demokraattisen päätöksenteon. Varoittava esimerkki.

Vihreillä on meneillään oma puheenjohtaja kamppailu. Nykyinen puheenjohtaja Niinistö uhoaa vihreiden valloittavan koko poliittisen kentän. Alkuun kuitenkin vain suurimmat kaupungit. Kunhan uusi puheenjohtaja ei vain tukehtuisi pullaansa. Varoittava esimerkki tämäkin.

Pamahtaako kesäkuussa persuista? (hah, hah) Jos Jussi Halla-ahosta tulee persujen puheenjohtaja niin sillä on merkitystä. Kielteistä koko Suomeen, sillä sehän tietäisi ulkoministerin vaihtoa. Se taas, jos jotain tolkkua on, niin hallituskriisiä. Jos Halla-aho on ehdolla, mutta ei pääse puheenjohtajaksi, luulen sen poikivan eduskuntavaaleissa muiden puolueiden pussiin. Persut alkavat olla varoittava esimerkki asiassa kuin asiassa.

SDP:n viidelläsadalla kokousedustajalla on vastuu edellä olevat huomioiden valita Tuppuraisen, Harakan ja Rinteen kesken kuka heistä mahdollisesti tulee tulevaan Suomen hallitukseen pääministeri tai valtiovarainministeri. Siihen tarvitaan harkintaa.