perjantai 28. marraskuuta 2014

EI VAAN LEIVÄSTÄ....

Kaksi edellistä iltaa olen viettänyt Ohvanan kulttuuritalolla. Ensimmäisenä iltana katsottiin Musikaalikeitosta ja toisena Radio rätisee. Molempia suosittelen sullekin.
On hyvä nähdä miten pieni kolmen ihmisen porukka saa aikaan monipuolisen ja alallaan tasokkaan esityksen. Musiikin, laulun, puhe-esiintymisen, ohjauksen ja lavastuksen voi panna esiin syrjäseudulla yhtä hyvin kuin kaupunkien keskeisillä esiintymis areenoilla.
Ainoa ongelma vain on miten ihmiset löytävät Ohvanaan. Nyt katsojia riitti, mutta esitykset pitäisi ymmärtääkseni saada jatkumaan pitempiaikaisesti jo kustannus syistä.
Tässäpä vinkki erilaisille porukoille virkistyskohteeksi. Pikkujoulut, kerhojen aloitus ja lopetustapahtumat ynnä muut sopivat mielestäni Ohvanan porukan vetämiksi ohjelman puolesta. Ohvanalaiset tulevat muuttuvalla ohjelmallaan myös vierailemaan kotipaikallesi tai perhejuhliin.
Kun suoraan sanon niin kateeksi käy tohmajärveläisenä ja miksikäs ei myös keski-karjalaisena hammaslahtelaisia siitä, että ovat saaneet omalle paikkakunnalleen tasokkaan kulttuuriporukan.
Ihminen ei elä yksin leivästä. Elämään tarvitaan henkistä sisältöä, jota musiikki ja laulu hyvin esiinpantuna tarjoaa.
Kiitos Maria Sarkkinen, Samuli Moilanen ja Jari Salokangas esityksestänne. Toivotan menestystä tulevaisuuteen. Teitä tarvitaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti