torstai 30. joulukuuta 2010

Hyvä esimerkki huonosta asiain hoidosta.

Ensin tehtiin Paras-laki. Noin niinkuin kokeeksi. Sitten innostuivat kuntien johtajat. He kutsuivat konsulentit töihin. Nämä rakensivat himmelin ja veivät rahat. Todettiin, että vähemmät palvelut maksavat enemmän ja ovat osaltaan kaukana tai olemattomissa.
Syntyi kuntalaisten keskuudessa tyytymättömyyttä. Mielenosoituksia ja kerättiin nimilistoja.
Rääkkyläläiset päättivät ottaa ohjat omiin käsiin. Tämä ei miellyttänyt Helliin kiintyneitä. Eikä Mediradix Oy:tä. Se teki valituksen markkinaoikeuteen.
Lukijan on syytä huomata, että edelleen on kysymys hallinnollisista asioista ja niiden oikeellisuudesta. Eli samasta, josta on osattu kiistellä omalla porukalla koko Hellin olemassa olo ajan. Nyt lusikkansa soppaan lyö mielestäni ulkopuolinen Mediradix. Ulkopuolinen siksi, etten ainakaan minä ole nähnyt kyseistä virmaa täällä päin toimivan.
Kyseinen Mediradix Oy ei näytä siis olevan huolissaan seutukunnan sosiaali- ja terveyspalveluista. Niiden tuottamisesta taas Rääkkylä on ollut huolissaan ja tällä perusteella on ratkaisunsa tehnyt.
Onko markkinaoikeus oikea paikka arvioimaan sosiaali- ja terveystoimen tilaa ja tarvetta Rääkkylässä. Sillä perusteellahan pitäisi ratkaisuja ensi sijaisesti tehdä. Kuntalaki velvoittaa yksiselitteisesti kunnan huolehtimaan lakisääteisistä palveluista. Nytkö oikeaksi paikaksi nähdään markkinaoikeus. On aikoihin eletty.
********
Toivotan lukijoilleni hyvää uutta vuotta. Samalla toivon, että täällä syntyisi lopulta ymmärrys, ettei nykymeno voi jatkua sisiaali- ja terveystoimessa. Kun on itse asiamme sotkettu tähän jamaan, voimme itse myös asiat saattaa oikealle tolalle.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Pohdittavaksi

Kuten monet jo tietävätkin olen pyytänyt eroa erityisiin syihin vedoten Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenyydestä. Syiksi listasin 5 kohtaa.
Eron pyyntöni on julkinen. Tohmajärven kunnanhallitus on asian käsitellyt ja esittää valtuustolle, ettei meikäläiselle eroa esittämilläni syillä myönnetä. Nyt pitää odottaa, mitä mieltä valtuutetut ovat asiasta.
********
Otan tässä esiin vain yhden syyn. Se on sanatarkasti:
Lautakunnan kokous 26.10.2010. §162.
Pöytäkirjan kellon ajan osalta pöytäkirja ei ole kokouskulun mukainen. Kellon aika puuttuu. En ole myöskään esittänyt tekstiin lisättäväksi sanoja "asiakastarpeen mukaan".
*******
Mielestäni sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirja on sen verran julkinen asiakirja ja se käsittelee sekä päättää kuntalaisten tärkeistä asioista, että pöytäkirja pitää olla tarkalleen kokouskulun mukainen.
Nyt kun peruspalveluohjelmasta jäi puuttumaan lääkäreiden vastaanottopalveluista kellon aika klo 8-16 jättää se kyseiset palvelut epämääräisiksi.
Toinen, ehkä minua jo henkilökohtaisesti arveluttavampi kohta pöytäkirjassa oli jossa esittämäkseni on merkitty asia, jota minua tuntevat hevin uskovat sanomakseni.
Sanomakseni on merkitty: "Kuntakohtaisia lähipalveluja asiakastarpeen mukaan ovat mm."
Olisin muka esittänyt lisättäväksi sanat; asiakastarpeen mukaan.
Kun kyseistä esitystä suustani en ole laskenut ja se on nyt merkittynä sanomakseni pöytäkirjaan, pitää asiaa perätä.
Ensimmäiseksi tarvitsee kysyä hyväksytäänkö tämmöinen menettely. Ja toiseksi olenko oikeassa paikassa ja päätäntävaltainen lautakunnassa.
Katsotaan nyt ensin mitä valtuutetut sanovat asiasta.
*******
Jos lääkärin päivittäisestä vastaanotosta puuttuu kellon aika (esim. 8-16) antaa se vastaanotolle sellaisen epämääräisyyden, jota Hellin aikana on ollut yleistä. Eli lääkärit saavat puuttua "laillisesti" vastaanotolta.
Alkuaan kuntakohtaiset lähipalvelut oli merkitty muotoon: "Kuntakohtaisia lähipalveluja ovat mm." Ja perässä oli luettelo kuntakohtaisista lähipalveluista. Joku, en suinkaan minä, oli lisännyt sanat "asiakastarpen mukaan".
Näillä kahdella sanalla annetaan palvelun tuottajalle eli Hellille mahdollisuus arvioida asiakastarvetta ilman, että siihen voisi puuttua lautakunta tai kuntalainen. Melkoinen avoin valtakirja siis.
Huonoin esimerkki voisi olla, että asiakastarve Tohmajärven terveyskeskuksen päivystysvastaanotolla katsotaan kahdeksi tunniksi. Tämän ajan jälkeen lääkäri voisi siirtyä pariksi tunniksi vaikka Kesälahdelle. Kaikki olisi sopimuksen mukaista toimintaa. Todellinen syy voisi olla edelleen jatkuva lääkäripula. Sopimus täyttyisi, mutta Kutsun mummo myöhästyisi vastaanotolta. Hän kun ei kotoa lähtiessään tiedä tämän päivän "asiakastarvetta."
Joku kokousvirtuoosi sanoi, että tämmöiset asiat pitää hoitaa oikaisuvaatimuksella. Hoh, hoijaa. Katsotaan nyt jos joku toinen konsti löytyisi.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulu män, uusvuos tulloo

Lahjattomaksi en jäänyt tänäkään jouluna. Mitäkö sain lahjaksi? Sitä en kerro naurettavaksi ja kadehtittavaksi. On sen verran kokemusta entisistä joululahjoista.
Jotensakin on semmoinen tunto, jotta kinkku saisi loppua. Tilalle vaikka soppoo tai rokkoo. Ei ihmisen pitäisi määräänsä enempää syödä, vaikka olisi kärsinyt aikanaan pulavuodet.
Pakkasia on pitänyt. En ole kyvennyt edes moottorikelkkaa ottaamaan esille. Saati pilkille lähtemään. Ahvenkukko kinkun jälkeen voisi tehdä Eetvarttia.
*******
Kunnallisella rintamalla on joulun seutuun ollut hiljaista. Muutama päivä on pärjätty paperilehdittä.
Tämän päivän Karjalaisessa oli potoskavaaralaisen Pentti Holopaisen 70-vuotishaastattelu. Onnea vaan minunkin puolestani. Olen miestä tavannut muutaman kerran kuntapolitiikan tiimoilta. Läheisemmin en häntä tunne. Olen muistavinani, ettei hän juuri esityksiäni ole kannattanut. Tuskin arvostanut mielipiteitänikään. Se ei estä, ettenkö häntä onnittelisi. Onnea vaan.
Lainaan tähän Karjalaisen haastattelusta yhden lauseen. Se koskee tietenkin Helliä. Pentti Holopainen sanoo: "Minusta tilaaja-tuottajamalli on järkeenkäypä."
Voisin liittää tähän oman mielipiteeni. Minunkin mielestä Helli-liikelaitos nykymuodossaan on järkeenpäypä, mutta ei käytäntöön. Käsitykseni pohjautuu kokemukseen, jonka olen saanut tohmajärveläisenä luottamushenkilönä ja viimeksi nyt sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä.
Ei Pentillä ikänsä perusteella ole mitään pelkoa Hellistä. Ikää hänellä on vasta 70 vuotta. Hän on kuranttia Hellin hoidettavaksi. Toisin on meikäläisen asiat. Ikää on yli 75 vuotta ja se on raja, jossa ihminen muuttuu epäkurantiksi ja siirretään hoidettavaksi keskiarvojen mukaan.
Jokainenhan tietää tilanteen, jossa pää hikoilee, mutta jalkoja paleltaa. Keskivartalolla on kaikki kuitenkin hyvin.
Lehtijutussa Pentti Holopainen kaipailee karismattista johtajaa, joka lähtisi viemään seutukuntaan parempaan suuntaan, mahdollisesti kuntaliitokseen. Ajatus ei ole uusi. Kiteeläisen sanomana tuiki harvinainen. Jotain sellaista olen minäkin ajatellut. Sen voi varmistaa lukemalla kirjoittanani tuhatkunta lehti- ja blogijuttua. Kiteen puolelta kannatusta ei juuri jutuilleni ole tullut. Ei Pentti Holopaiselta eikä Kirsi Hämäläiseltä. Kävin jopa Kirsi Hämäläiselle kuntaliitoksen hyviä puolia ( 2.11.2007) tarjoamassa henkilökohtaisesti. Hän sanoi, että Helli riittää.
Eipä juuri Koti-Karjalakaan ole ainakaan liikaa kuntaliitosten puolesta kirjoitellut. Tähän toivoisi Pentti Holopaisen Koti-Karjala-lehden hallituksen puheenjohtajana vaikuttavan niin, että kuntallitosvaihtoehtoa ei vaiettaisi olemattomiin. Onko aika ajanut Keski-Karjalan kuntaliitosten ohi. Se vaihtoehto taitaa olla jo nyt keskustelussa.
Tästä tuli tämmöinen juttu. Onnea vaan Pentille ja vuosia paljon lisää. Minusta tuntuu, että kokemusta tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan entistä enemmän. Sitähän meiltä löytyy. Ei vaan meinaa kelvata näille nuorille hikipäille.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Jouluna 2010

Ulko-oven pielessä roikkuu kynttilälyhty ja enon hevosen aisakello. Keittiössä on ikkunalaudalle asetettu sähkökynttelikkö, joulupuu ja pari myssyt silmillä istuvaa pikkutonttua. Katosta roikkuu joululahjaksi saatu "pesä" tuikkukynttilälle.
Eteisessä on tasku joulukorteille. Yksi on tullut eduskuntaan pyrkivältä. Peilipöydällä on sähkökynttelikkö.
Olohuoneessa on pöydillä joululiinat ja oikeat kynttilät sekä joulupuu. Kynttilät ovat sinivalkoiset. Olohuoneeseen antaa valoa ikkunan ulkopuolelle räystään alle asentamani ulkovalot. Niistä saa valoa ja lämpöä toivottavasti myös talitintit ja varpuset.
Makuuhuoneen ikkunaan on laitettu sähköinen joulukuusi. Tuossapa meidän perheen tämän vuotiset joulutavarat.
Sisäjoulukuusi on puuttunut joulustamme jo vuosia, lasten ja lasten ollessa omissa jouluissaan. Tänä vuonna en laittanut joulukuusta uloskaan. Laiskuus taitaa voittaa siinäkin asiassa.
Edessä voi sanoa olevan ns. tavanomainen joulu. Kaksi isovanhempaa, joiden lapset ja lapsenlapset viettävät joulujaan satojen kilometrien päässä. Yhteyttä pidetään puhelimella. Lahjat ja niihin liittyvät toimet on hoidettu jo kuukausi sitten. Nyt eletään ja ollaan jouluna näin.
*******
Toki jouluumme kuuluu monen moista jouluhässäkkää. On siivoamista, paistamista. Kuuden kilon kinkkukin pitäisi riittää kahdelle.
Vähällä taidetaan päästä entisiin jouluihin verrattaessa. Joskus oli puute petipaikasta, kun keräännyttiin kaikki yhteen. Vanhoja aikoja voi nyt muistella niinä ainoina oikeina jouluina.
Joulusaunassa käymme jo aatonaattona. Sitä voi sanoa ennakoimiseksi tai kiireen liioittelemiseksi. Aattona on varauduttava haudoilla käyntiin ja hiljentymiseen. Se ei kahden hengen taloudessa liene vaikeaa. Tyhjät höpinät on höpisty menneinä vuosikymmeninä.
********
Tarkoitus on hiljentää myös blogi jouluksi. Sähköposti jostain syystä on ollutkin tukossa jo pari päivää.
Kirjoittajan on aina syytä muistaa lukijoitaan. Niin minunkin. Puhtaaksi pöytälaatikkoon kirjoitajaksi ei minusta olisikaan.
Kotipalsta on koko olemassa oloaikansa ollut lukijoiden määrän suhteen nousujohtoinen. Se on kannustanut kirjoittajaa.
Erikoiseksi blogistin aseman tekee se, ettei tiedä kenelle kirjoittaa. Ei voi ohjata juttujaan tietylle kannattajakunnalle tai tietyn ajatussuunnan vastustajille. On vain otettava asia esiin ja kirjoitettava siitä oma mielipiteensä. Sitä voi sitten kannattaa, vastustaa tai olla vaan.
Haluan kiittää lukijoitani ja samalla toivotan teille kaikille hyvää, rauhallista Joulua ja entistä parempaa Uutta Vuotta.
Joulu on myös kirkollinen juhla. On syytä muistaa edesmenneitä. Tärkeintä on huomioida pienet lapset. Heille kenties juuri tämä joulu jää sinä oikeana jouluna ikimuistoisena mieleen.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Radiosta kuultua

Radio 1:stä tuli eilen Markku Heikkisen toimittama ohjelma Rääkkylän eroamisesta Hellistä. Paikalle toimitukseen oli kutsuttu Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen, Hellin johtaja Airi Turunen ja Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen. Miksi viime mainittu? Tohmajärven kunnanjohtajalla tuskin pitäisi Rääkkylän ratkaisuihin olla mitään sanomista. Ei ainakaan enempää kuin Kiteen kaupungin johtajalla, joka paikalta puuttui.
Eikö parempi olisi selvittää ensin Rääkkylän ja Hellin keskinäiset "kiistansa". No, niinhän on tapahtunutkin. Rääkkylä on lähtenyt Hellistä.
Nyt Helli voisi katsoa peiliin ja kertoa jäljelle jääneille kunnille, miten aikoo hoitaa hommat tästä eteen päin. Ja kuulla mitä kolmella kunnalla on sanottavaa Hellille.
******
Markku Heikkinen oli mennyt siihen mihin monet toimittajat ennen häntä. Hän kyseli ja kuunteli vain virkamiehiä. Jopa Utsjoelta ja Kouvolasta saakka.
Kysymys oli kuitenkin ennen kaikkea kuntalaisten palveluista, joista päättävät vain ja ainoastaan kuntalaisten valitsemat luottamushenkilöt. Eivät virkamiehet. Tämä puoli Heikkisen sinänsä hyvästä jutusta jäi täysin huomiotta.
*******
Yrjö Eronen puolusti terhakkaasti palvelujen tuottamisella ja niiden kustannuksilla Rääkkylän päätöstä.
Muut eivät juuri siitä asiasta suostuneet keskustelemaan. Epäilivät vain tehtyä päätöstä huonoksi ja keskittyivät puolustamaan Hellin organisaatiota ja siinä pysymistä.
Jopa Kouvolan, oliko hän sikäläinen tilaajajohtaja, sanoi Kouvolan luopuvan omasta tilaaja/tuottaja-mallista, mutta suhtautui Rääkkylän päätökseen varautuneesti. Ihmeellinen kannanotto.
******
On selvää, että sosiaali- ja terveyspalvelut Helli-liikelaitoksen hoitamina nykytavalla ovat lopussa. Vai vieläkö, joku väittää muuta?
Tilaaja/tuottaja-malli otettiin käyttöön Keski-Karjalassa kiireellä ja yhden vaihtoehdon asiana. Päätöksen siirtymisestä Helliin, ja pitäisi olla kai myös vastuun, ottivat keskustalaiset yksinkertaisen enemmistönsä turvin. Päätökset tehtiin vahvojen ryhmäpäätösten turvin.
Nyt keskustan rivit repeilevät. Siitä ei pidä olla vahingon iloinen. Rakoilu osoittaa tervettä suhtautumista asiaan, jonka katsoo olevan korjauksen tarpeessa. Se on sitä tervettä maatiaisjärkeä ja vastuun ottamista myös huonoksi havaitsemistaan päätöksistä. On vastuullista korjata huonot päätökset, jos ne huomaa.
Nyt on korjauksien aika. On pohdittava miten tästä eteen päin. Entinen tie loppui umpikujaan. Elämä ei. On etsittävä uusi tie sosiaali- ja terveyspalveluille. Kenttä vaihtoehtojen esityksille pitäisi olla avoin, viimeisttään nyt myös tilaaja/tuottajamallia kannattaneille. Vaihtoehtoja ei rajoita Paras-laki.
Ja ei kun kuusen hankintaan.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Niin salaista, niin salaista.

Tohmajärven kunta on myymässä koulujaan. Näyttävät menevän huonosti kaupaksi. Piejonniemen koulusta pyydetään 120000 euroa. Jo vasta uusitut lämmitysjärjestelmät huomioiden ei pitäisi olla kallis.
Viimeisimmässä hallituksen kokouksessa näkyy kauppa olleen esissä. Ilman asiaan kuuluvia ennakkotietoja. Ostaja oli kutsuttu paikalle kuultavaksi.
Ilmeisesti kaupasta ei kuitenkaan liene ollut kysymys. Koskapa asiasta ei ole kuulunut julkisuuteen mitään. Eikä muutakaan päätöstä. Olisi kohtuulista tiedottaa mitä Peijonniemen koulun tiimoilla touhutaan.
Ostaja on Aki Pulli niminen henkilö. Hänestä tai hänen ajatuksistaan koulun käyttöön ei ole julkisuuteen tihkunut tietoja. Ne estää muka julkisuuslain 24 §:n kohta 20. Jos koululla aletaan kirjapainotyöt tai se muutetaan leirikeskukseksi, ei liikesalaisuudet tiedosta paljastu. Kuntalaisilla olisi kohtuullista tietää, mitä heidän omaisuutensa ympärillä tapahtuu.
Netistä löytyy Aki Pulli niminen henkilö. Liekö sama? Tämä Aki Pulli näyttää kierrelleen Eurooppaa matkaopasbisneksen kanssa.
******
Valtuusto on tehnyt koulujen osalta myyntipäätökset. Olisi siis selvää, että kiinneistöt myydään tai ei myydä. Jos hinnasta jää kiinni jätetään kauppa tekemättä.
Huonoin vaihtoehto on jos sorrutaan vuokraus/lunastus sotkuun. Tästä pitäisi olla kokemuksia kunnassakin riittämiin. Vuoralainen on vuokralainen ja käyttäytyy sen mukaisesti. Lunastusajan tullessa ollaan entistä enemmän sotkussa kiinteistön kunnosta ja kauppahinnasta. Yleensä vuokrasopimukset eivät kestä lunastusaikaan saakka.
*******
Puhdas vuokraus jossain tapauksissa on paikallaan. Silloin on oltava selvillä mihin vuoralainen kiinteistöä tulee käyttämään. Se ei ole liikesalaisuus.
Vuokran maksukyky ja riittävän suuret vuokraennakot, niin kuin irtisanomisperusteet molemmin puolin, on oltava selvästi paperilla. Kiinteistön lämmitys, sähkö ja muut kiinteistökulut on merkittävä selvästi vuoralaisen maksettaviksi. Jo nämä edellyttävät tiettyä takuusummaa vuokranantajalle eli kunnalle. Näiden asioiden huonosta hoidosta on kunnalla kokemusta. Huonot sopimukset eivät saa aiheuttaa enää kustannuksia kuntalaisille.
Jäädään odottelemaan.

torstai 16. joulukuuta 2010

Miten eteenpäin?

Kesälahdella kokoontuu tänään keskustelutilaisuuteen ministeriön miesten johdolla joukko keski-karjalaisia päättäjiä. Päätäntävaltaa tällä porukalla ei ole, mutta vireillepanovaltaa kyllä. Kesälahden talousongelmat eivät ole kuntakohtaisesti enää ratkaistavissa. Ne ovat osa neljän kunnan yhteistä ahdinkoa. Siksi ratkaisua pitäisikin etsiä tätä kokonaisuutta ajatellen.
Onko kysymyksessä enää Keski-Karjala vai Keski-Karjala osana suurempaa kokonaisuutta? Sitä pitäisi nyt pohtia, kun tähtäin on määritelty kymmenien vuosien päähän.
*******
Mitään ongelmaa ei ratkaista syyllisiä etsimällä. Tärkeintä on tunnustaa olemassa oleva tilanne. Jos siinä havaitaan virheitä, ne on korjattava.
Seuraavassa esitän oman näkemykseni tilanteesta. Tiedän tarjoukseni olevan katkeraa kalkkia monelle. Mutta elämä on, sanotaan VT:ssä.
Hellin hallinto on todettava epäonnistuneeksi toimissaan. Yksi mahdollisuus on sen korjaaminen ja toteutettavat mahdolliset henkilövaihdokset.
On selvitettävä yhtenä vaihtoehtona onko mahdollisuutta toteuttaa keski-karjalaisten kuntien keskeinen kuntaliitos vai tukeudutaanko Joensuuhun.
*******
Ministereille, kansanedustajille ja korkeille virkamiehille pitäisi olla selvää, ettei mikään pakko tämän päivän suomessa tule kysymykseen. Se ei ole onnistunut ennen, ei onnistu nyt eikä tulevaisuudessa.
Suomalainen on tottelevainen ja alistuu huonoihinkin ratkaisuihin, jos hän tuntee olevansa mukana päätöksiä tehtäessä.
On pyrittävä estämään vastakkain asettelua tai yhden vaihtoehdon ratkaisuja.
Muutaman äänen varassa tehdyt enemmistöpäätökset eivät kanna pitkälle. Huonoin vaihtoehto on päätös, joka perustuu yksinkertaiseen enemmistöön. Tästä pitäisi olla hyvä esimerkki Keski-Karjalasta.
Hyvää ei voi myöskään sanoa virkamiesvallan ylivallasta asioiden hoidossa. Tästäkin huono esimerkki löytyy omalta seudulta ja Hellistä.
Ja ei kun piparin paistoon.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Kuka, mitä, hä?

Rääkkylän irtaantumisesta Hellistä on paikallisesti päristy paljon. Merkittävin mukaantulija keskusteluun on eilinen Helsingin Sanomat. Vieläpä kahdessa kohtaa. Pääkirjoituksessa ja sisäsivun jutussa.
Valtakunnan päälehdessä julkaistuna Rääkkylän tapaus saa aivan uudet ulottuvaisuudet paikalliseen purinaan verrattuna. Juttu herättää ministerit ja lainlaatijat huomioimaan mitä on tullut tehdyksi ja mitä ne ovat vaikuttaneet esim. sotepalveluihin.
Pieni Rääkkylä on sote-palveluineen valtakunnan fokuksessa. Julkisuus ei voi olla vaikuttamatta niin päättäjiin kuin muihinkin Suomessa palvelujensa kanssa kamppaileviin kuntiin.
Merkittävää Rääkkylän tapauksessa on myös se, että siellä on osattu ja uskallettu tunnustaa tehdyt kömmähdykset ja korjata vanhat päätökset uusilla. Rääkkylässä on palattu vanhaan hyväksi todettuun järjestelmään, jossa päätäntävalta ja vastuu ovat kunnanvaltuutetuilla. Hyvä.
******
Aivan päinvastaista ajattelua edustaa kunnanvaltuustojen asemasta ja päätäntävallasta tilaajajohtaja Päivi Hakulinen. Hänen antamansa juttu tiistain sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksesta tämän päivän Karjalaisessa oli otsikoitu "Päivähoitokysymys jäi ilmaan".
Jutussa hän leimaa kuntien (Kesälahti, Rääkkylä ja Tohmajärvi) irtaantumispäätökset ns. nahkapäätöksiksi.
Ilmaista valtuustojen päätökset nahkapäätöksiksi edustaa harvinaista kantaa virkahenkilöltä "esimiehiään ja palkanmaksajia" kohtaan. On perin omituista, että lautakunnan esittelijä ei kunnioita myöskään oman lautakuntansa tekemää päätöstä. Lautakuntahan äänin 9-3 muutti Päivi Hakulisen päätösehdotuksen päivähoidon pysyttämiseksi Hellissä. Päätöksellään lautakunta kunnioitti valtuustojen aikaisemmin tehtyjä päätöksiä siirtää päivähoito ja varhaiskasvatus Helliltä kuntien omaksi toiminnaksi.
Edellä oleva tapahtuma herättää kysymyksen? Mikä tai kuka jäi "killumaan" ilmaan.
******
Ministeriön miehet tulevat perjantaina kuuntelemaan Kesalahdelle mitä täällä touhutaan. Kuunteluajaksi on varattu kaksi tuntia. Se on kovin vähän, kun ottaa huomioon osanottaja määrän ja Tohmajärven kunnanjohtajan puheilmaisurunsauden kun aiheena on Hellin puolustaminen.
Lienee selvää heille, jotka ovat Keski-Karjalan tapahtumia seuranneet, ettei kahteen tuntiin mitään ratkaista. Ei edes kahteen vuoteen, jos vanhaa yritetään paikata käyttökuntoon. Tarvitaan järeämpiä konsteja.
Hellin myötä on onnistuttu jakamaa kansalaiset kahteen lähes yhtäsuureen ryhmään. Toiset puolustavat ja toiset vastustavat olipa asia sitten Hellistä tai Hellin kyljestä.
Kysymyksessä on asetelma myös virkamiehet vastaan luottamushenkilöjärjestelmä. Tavalliset kansalaiset ovat saaneet tarpeekseen ja ovat lähteneet mielenosoituksiin ja nimilistojen keräyksiin.
Nyt tarvittaisiin yhteen kokoaja, joka pystyisi löytämään tien nykysotkusta selville vesille. Nykyisistä virkamiehistä sellaista ei löydy. Vielä vähemmän nykyisistä johtavista luottamushenkilöistä.
Tarvitaanko odottaa tulevia vaaleja vai löytyisikö johtaja Keski-Karjalan ulkopuolelta. Muuten on vaikea nähdä selviytymistä nykysotkusta.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Asiat ovat niin, miltä näyttävät.

Hellin kohdalla asiat näyttävät olevan täysin sekaisin. Ja samaa voi sanoa eilisestä Tohmajärven kunnanvaltuuston kokouksesta. Jaksoin seurata kokousta kaksi ja puolituntia. Siihen mennessä oli pidetty muutama kokoustauko, äänestetty ja pidetty vaali. Kokous näytti kärsimysnäytelmältä, joka alkoi rasittamaan jokaista, joka vähänkin kunnioittaa hyväksyttävää kokousmenettelyä. Katsoin viisaimmaksi lähteä kotiin ennen auton lopullista hyytymistä pakkaseen.
******
Kokoussekoilu alkoi jo varajäsenen valinnassa maakunnallisen ympäristöterveydenhuoltoon. Kokousväestä enempää kuin virkamiehistäkään ei kukaan tiennyt oliko paikka ns. poliittista tasapuolisuutta vaativa paikka.
Paikalle esitettiin keskustasta Katja Turtiaista ja demaripuolelta esitettiin tehtävään kokoomuksen Antero Nenosta.
Valtuuston puheenjohtaja yritti ratkaista asian äänestyksellä. Demareiden puolelta puututtiin menettelyyn ja vaadittiin henkilövalinnan kyseessä ollessa suoritettavaksi vaalia suljetuin äänestyslipuin.
Seuraavaksi puheenjohtaja yritti valituttaa vaalitoimitsijoita. Asiaan puuttuivat taas demarit. He totesivat, että vaalin suorittaa valtuuston vaalilautakunta, joka on valittu valtuustokauden alussa.
Lopulta löytyivät pumahkat joissa vaalilautakunnan jäsenet oli nimetty. Suoritettiin vaali, jossa äänin 15 - 12 valituksi tuli Antero Nenonen.
Tähän valintaan mennessä oli kokousajasta oli käytetty 53 minuuttia.
*******
Varsinainen farssi alkoi kun demarit esittivät, että taloussuunnitelmassa Hellille merkityt päivähoitorahat siirretään kunnan sivistystoimeen. Samoin Hellille ei annettaisi rahoitusta kuin huhtikuun loppuun. Perusteena oli aikaisemmin Rääkkylän päätös erota Hellistä.
Kunnanjohtaja Olli Riikonen puuttui tapansa mukaan monisanaisesti keskusteluun. Hän näki, ettei valtuusto ole tehnyt päätöstä päivähoidon ja esiopetuksen siirrosta Helliltä kunnan omaksi toiminnaksi. Lukuisat valtuuston jäsenet olivat sitä mieltä, että päätös oli tehty lähes vuosi sitten.
Olli Riikonen kritikoi myös voimakkaasti Rääkkylän kunnan tekemää päätöstä erota Hellistä. Hän sanoi mm.: "Rääkkylä ei voi tehdä tuollaista päätöstä. Rääkkylä voi päättää mitä tahansa, mutta tulkintani on, että Rääkkylä ei voi erota." Oliko asiallista kunnanjohtajan puuttua Tohmajärven valtuuston kokouksessa Rääkkylän kunnanvaltuuston tekemiin päätöksiin? Päätelköön lukija.
Lopputulema oli, että valtuusto päätti äänin 15-12 siirtää päivähoidon ja esiopetuksen Helliltä kunnan omaksi toiminnaksi ensi vuoden alusta lähtien.
Päätös oli sama,joka oli jo aikaisemmin valtuustossa tehty. Vain aloitusaika tuli nyt mukaan päätökseen.
Tänään samaa asiaa käsittelee sosiaali- ja terveyslautakunta. Saa nähdä jatkuuko siellä sekoilu asiassa.
******
Saamani tiedon mukaan valtuuston kokous kesti puoleen yöhön. Eli seitsemän tuntia. Oliko käytetty aika oikeassa suhteessa kokouksen valmisteluaikaan nähden. Puheen vuorot olivat värikkäitä jo paikallaoloaikanani. Mm. valtuutettu Kakkonen esitti kunnanjohtajalle epäluottamuslausetta.

Asiat ovat niin, miltä näyttävät.

Rääkkylän ratkaisut

Tietämättä vielä tässä vaiheessa sanooko Rääkkylän kunta tämän päivän valtuuston kokouksessa Helli-sopimusta irti, on todettava Hellin monella muullakin suunnalla elävän henkitoreissaan.
Helli perustettiin 24.6.2008 ja Rääkkylä sai siitä tarpeekseen niin, että on valmis siitä lähtemään jo 30.4.2011. Miksi näin?
Syitä on varmasti monia. Jopa niin monia, että on ihmeteltävä miten paljon niitä onkaan osattu kerättyä Hellille.
Älytön kiire. Yhden vaihtoehdon ehdoton pakkovalinta. Konsulttien käyttö, joiden mielipiteisiin ei luottamushenkilöillä ollut mahdollisuutta vaikuttaa. Taitamattomasti kirjoitetut Yhteistoiminta ja peruspalveluohjelmat, jotka olivat ristiriidassa jo keskenään. Johtavien viranhaltijoiden sisäinen ja ihmeellinen valintaprosessi. Seutuvaliokunnan ja seutuvaltuuston mihinkään perustumaton vallankäyttö Helliä luodessa. Tuossa vain osa Hellin vaikeuksista, joihin syylliset kyllä ovat tiedossa, mutta joka ei nykytilanteessa auta mitään.
Koko ajan varsinaisiin palveluihin kuntalaisten kannalta ei ole ehditty juuri puuttua. Hallinnon koossa pysyminen on ollut tärkein asia. Siinä on yritetty koko ajan viedä valtaa varsinaisilta vastuullisilta. He ovat kunnanvaltuutettuja. Kuntalain mukaan valta on vielä edelleen valtuustoilla.
Edellä olevaa taustaa vasten rääkkyläläiset ovat tekemässä ainoaa oikeaa päätöstä. Tosiasiat on tunnustettu. Helli ei ole pystynyt toteuttamaan sille annettua tehtävää. Tätä voidaan sanoa sopimusrikkomukseksi. Ei sitä jos valtuutetut toteuttavat tehtäväänsä vastata sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuudesta kuntalaisilleen.
Jos Rääkkylä eroaa Hellistä, sen asiat ovat tältä osin kunnossa. Miten käy Kiteen, Kesälahden ja Tohmajärven? Tohmajärven kunnanjohtajan pitäisi antaa jo tässä vaiheessa vinkkiä tulevasta. Onhan hän kiihkein Hellin kannattaja. Odotan, että hän ainakin pyrkisi estämään röntgenlaitteiden kaupan.
Olen kirjoittanut lähemmä 1000 juttua Hellistä. Näyttää, että muutama vielä pitää kirjoittaa.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Mitä vuosi 2011 tuo tullessaan?

Siitä ei taida varmaa tietoa olle kenelläkään. Kuitenkin Tohmajärven kunnanvaltuusto kokoontuu huomenna päättämään mm. Vuoden 2011 talousarviosta.
Talousarviokirja on yhtä muhkea paksuudeltaan kuin ennen Helliä. Siitäkin huolimatta, että Hellille siirtyi n. 65% kunnan toiminnasta ja taloudesta. Nyt talousarvioon on riittänyt Hellin tarkastelua parikolme sivua. Niin ja tietenkin lisärahoituksen pyyntö tämän vuoden kuluihin. Niitä tullee vielä lisääkin, kun kaikki kulut uskalletaan lyödä tiskiin.
*****
Näyttää siltä, ettei Keski-Karjalan mainetta kunnat olisi ilman Helliä pystyneet näin paljon muilla toimilla pilaamaan, kuin mitä Helli on saanut aikaiseksi. Olemme saaneet maan laajuista julkisuutta. Eikä se todellakaan näytä olevan myönteistä.
Helli tulee pitämään huolta, elleivät valtuutetut herää,että verojen korotus tulee olemaan useimmin kuin mitä on luvattu valtuustojen esityslistalla.
Mikä siinä on vikana, etten näe todellakaan Tohmajärven tulevaisuutta tällä menolla hyvänä, niin kuin esimerkiksi kunnanjohtaja Olli Riikonen ja hänen kanssaan lähes sanasta sanaan samaa mieltä oleva Reino Löppönen tiedottavat julkisuuteen.
*****
Talousarvion investointiosassa näyttää olevan merkitty kunnanviraston ilmastointiin 200000 euroa. 50000 euroa on menossa teknillisen toimen "jäähdytykseen".
Molemmat ovat varmasti esitetty tärkeiksi kohteiksi. En viitsi siitä lähteä kinaamaan. Kysymys on onko kohteet valittu juuri niin, että ne pitää rakentaa tässä vaiheessa. Ja eikö kunnassa ole enää muita mahdollisesti tärkeimpiä kohteita.
Kunta ei voi investoida muulla kuin velkarahalla. Uutta velkaa ei saa, ellei entisiä velkoja lyhennetä. Siihenkin pitää ottaa velkaa.
Puhdas, viileä ilma kesällä ja lämmin talvella ovat erinomaisia asioita. Kysymys on vain, että ollaanko nyt tilanteessa, ettei jakseta odottaa rahakkaampaa aikaa toteutukseen.
Kuntalaisen kannalta katsoen "iliman pilluu", ei saata olla virastossa niin huono, että veronmaksajana lähtee investointia riemulla kustantamaan.
Jos jotain kunnanvirastosta tahtoo sanoa, se voisi olla, että työilmapiiriä korjattaisiin. Niin, hyvähän se voi olla nytkin, mutta parempaan aina pitää pyrkiä. Jos se siitä leviäisi valtuustosalin puolelle valtuutettujen keskuuteen.

torstai 9. joulukuuta 2010

Tässäpä tätä taas.

Helsingin seudulla tuli lunta kaduille. Täällä näyttää tulevan lunta tupaan. Politiikon paras ystävä on vaalien alla äänestäjä. Vaalien välillä pahin vastustaja on puoluetoveri.
Käsitykseen tulin siitä, miten keskustapuolue vyöryttää Matti Väistöä pois Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtajan jakkaralta ja demarit siirsivät ääniharavansa Esa Lahtelan ladon orsille varmistaakseen, ettei duunari enää istu häiritsemässä yhteishenkeä eduskunnassa. Eikä paikkaa piirihallinnon suosikeilta.
Puoluetoverit eivät näytä antavan paljoa painoa sille, että molemmat herrat edustavat sellaista kansansuosiota, jota on vaikea siirtää kampittajille.
******
Viikon viereksin sukulaisissa ja tuttavissa eteläisessä Suomessa. Välillä piipahdin Virossa jouluostoksilla. Siellä eräät tuotteet ovat ylivoimaisen edullisia suomalaisiin vastaaviin verrattuna.
Kysymyksessä ei ole ero, joka syntyy jalossa kapitalisessa kilpailussa, vaan suomalaisessa verotuspolitiikassa. Tästä johtuen jouduin asettamaan itseni tosi koetukselle. Saanko ja jaksanko tuoda lastin kotiin asti. Edellisellä reissulla piti jättää osa Helsinkiin.
******
Tuttava piirissäni näköjään seurataan Pohjois-Karjalan elämän menoa myös Helsingin seudulla. Ainakin siitä päätellen, että kysellään täkäläisiä kuulumisia tavallista tarkemmin.
Ykköseksi nousee selvästi täkäläinen sekoilu sosiaali- ja terveyspalveluissa. Yritäpä siinä löytää positiivisia asioita, joilla saat ihmiset ymmärtämään miten täällä asioita hoidetaan.
Ei siinä paljon muu auta kuin sivuuttaa asia mahdollisimman vähällä. Sanoa, että meillä rakennetaan imagoa ja brändiä omalla tavalla ja, että meillä on virkamiehet, jotka ovat aina oikeassa. Sitä on vaikea ulkopuolisen ymmärtää kun se on vaikeaa jo meille itsellekin.
******
Tässäpä tarinaa aluksi. Aiheita näyttää Helli työstävän kiihtyvällä nopeudella. Eikö ne siellä ymmärrä, että käärmettä on vaikea työntää lääkepulloon. Vaikeaa se olisi sittenkin, vaikka kyseessä olisi AIV-pullo.
Positiivisin asia reissuni aikana on se, että Rääkkylässä on herätty toimimaan Kuntalain edellyttämällä tavalla. Sitä on vaikea sivuuttaa Seutusopimuksilla ja muilla epädemokraattisilla pumahkoilla.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kuka on keksijä, kuka syyllinen

Olen tätä kirjoittaessa kaukana Tohmjärveltä. Välimatka jotenkin kirkastaa ajatuksia. Matkalla jo näin, että elämää on muuallakin. Ongelmiakin. Ehkä suurempia kuin Keski-Karjalassa. Onko ne jo ratkaistu. Vai ei. Se ei ohi ajavaa juuri kiinnosta.
Lukaisin äsken nopeasti Karjalaisen netin ja omat neloset. Molemmissa käsiteltiin Helliä. Ei niin hellästi.
Keski-Karjalaisessa luonteen laadussa on oleellista, että tärkeintä on minä itse. Kaikkea mitataan oman itsensä kautta. Se on mittapuu, joka pätee.
Ominaista myös on, ettei omia ajatuksia kerrota kenellekään. Voi olla niinkin, ettei niitä olekaan. Tällaisessa tapauksessa luulisi hiljaisuuden tulevan esiin. Mutta niin ei suinkaan tapahdu. Vain paremminkin päin vastoin. Ryhdytään puolustamaan toisten ajatuksia, jos sellaiseen löytyy tilaisuus.
Juuri nyt eletään sellaista aikaa. Keskustelun kohteena on Helli. Helli ei ole keskikarjalainen keksintö. Se ei ole syntynyt yhdenkään keskikarjalaisen päässä. Ei Kirsi Hämäläisen, ei Olli Riikosen, ei edes Airi Turusen aivoituksissa.
Helli on puhdasta tuontitavaraa. Helli on syntynyt Esko Ahon suosiollisella tuella konsulttitoimiston tuottamana ja tuomana kokeiltavaksi köyhään Karjalaamme.
Käytäntö on osoittanut sen sopimattomuuden palvelujen tuottamiseen. Tavallinen järki sen on osoittanut. Miksi sitten ongelmia yritetään ratkoa yhä uudelleen ja uudelleen konsulttien välityksellä. Heistä pitävät edelleen jotkut kiinni itku silmässä. Miksi? Miksi he puolustavat mahdotonta. Sellaista, joka ei käyttäjälle sovi. Eikö puolustajien olisi aika käyttää omaa järkeä. Heillä sellainen kyllä on. Myös virkamiehillä kuin luottamushenkilöilläkin.
Yritän nyt hetkeksi unohtaa Hellin.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Helli hellii projekteja

Seuraava projektikokoontuminen johon sain kutsun, pidetään 9.12.2010., klo 9,30 - 15,00 Kitee salissa. Se on kaikille avoin ja nimekseen se on ottanut "Ikäihmisten palvelut muuttuvassa maailmassa".
Luulen lukijan saavan parhaiten selvän mistä on kysymys kun kerron alustajiksi merkittyjen nimilistan.
Tuulikki Hassinen-Ali-Azzani. Projektipäällikkö Vanhus-Kaste ll.
Marja-Liisa Nevala. Projektipäällikkö Aijoos-kumppanuushanke.
Simo Kokko. Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Pia Sorsa ylitarkastaja.
Päivi Hakulinen tilaajajohtaja
Aulikki Hautsalo ikäihmisten palvelujohtaja
Katariina Välikangasa tutkija
Airi Turunen liikelaitoksen johtaja.
********
Tuolla porukalla luulisi ikäihmisten asiat saatavan kuntoon. Koomilliseksi lista muuttuu siltä kohtaa, johon on merkitty: Omaisen puheenvuoro. Alustajan nimi vain puuttuu listasta. Mistähän syystä? Onko tungosta alustajiksi tulijoista vai päinvastoin?
Omaan sairaan muumoritajun. Väkisin tulee mieleen vanhuksen hautajaiset, jossa pappi kysyy: "Haluaako joku omaisista sanoa sanan vainajan muistoksi."
Jos tämän kirjoittajaa olisi pyydetty tehtävään, olisin tehtävään suostunut ilomielin. Ikääkin olisi riittävästi. Rapiat yli 75 vuotta. Nyt kun kutsua ei ole tullut aikanaan, en enää voi sitä myöhästyneenä ottaa vastaan. Olen kyseisenä aikana matkoilla. Katselemassa paikkaa, jossa voisi sitten aikanaan viettää turvallisin mielin vanhuuspäiviä.
Ehdoton vaatimukseni on, ettei sillä seutukunnalla ole pidetty projektikokouksia. Eikä tulla pitämään. Niihin kun tuppaa menemään vanhojen ihmisten hoitorahat.

Palautetta tulee.

Ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota eronpyyntööni sosiaali- ja tderveyslautakunnan jäsenyydestä. Palautetta on tullut, joissa pääasiassa kysellään ja ihmetellään.
Olen yrittänyt selostaa jo eronpyynnössä, niin hyvin kuin olen osannut, mistä on kysymys. Pallo on tämän jälkeen Tohmajärven kunnanvaltuustolla. Miten se suhtautuu alaisensa lautakunnnan ja sen jäsenten toimintaan. Odotellaan sitä rauhassa.
******
Mitä yleensä toimintaani lautakunnassa tulee, voin todeta, ettenpä ole saanut siellä juuri ihmeitä aikaan. Nykyiset voimasuhteet ja ajatusmaailman erilaisuudet ovat terveys- ja sosiaaliasioissa lautakunnan jäsenille toisilleen kuin tuli ja vesi.
Virkamiehet näyttävät menevän käppyröidensä taakse ja näkevät asiat vain prosentteina ja keskiarvoina. Tähän kun lisätään surkeat talousluvut, ei meikäläiselle jää paljon liikkumavaraa puhua kuntalaisten palveluista.
Ainoaksi tehtäväkseni on jäänyt kirjoittaa asioiden kulusta blogissa. Tätä on jatkettava niin kauan kuin on mukana luottamustehtävissä. Tosin kirjoittamistani eivät näytä kaikki hyväksyvän. Minua on uhattu ja peloteltu kirjoituksistani. On vaadittu jopa lopettamaan kirjoittelu. No, se ei uhitteluun tai kieltoihin lopu. Muuten se saattaa lopahtaa. Mikään ei jatku ikuisesti.
*******
Hellistä näyttää tulleen Keski-Karjalalle kohtalon kysymys. Jos näin jatketaan ollaan syvemmällä suossa kuin uskommekaan.
On odotettava mitä apua tilanteeseen tuo ministeriön lähettämät "pesänselvittäjät". Vähän heillä on keinoja käytettävissään. Jos itsepäisyys ja tosiasioiden väheksyntä jatkuu tietyissä johtavissa virkamiehissä ongelmat vain pahenevat. Tarvittaisiin otetta siellä, missä sen pitäisi olla. Valtuustoissa.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Tähän on tultu



TOHMAJÄRVEN KUNNANVALTUUSTO

Puheenjohtaja Matti Majoinen


Pyydän kunnioittavasti, että minulle myönnettäisiin ero Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenyydestä. Minulta on toistuvasti kokousmenettelyllä evätty mahdollisuus osallistua lautakuntakokousten päätöksiin. Kuntalaki 38§ sen kolmas momentti.


Perustelut:

Lautakunnan kokous 14.4.2009. §35. Liite. Ei julkinen.

Kirjallista vastaesitystäni ei otettu vastaan. Mielipiteeni ei näy pöytäkirjassa.


Lautakunnan kokous 26.10.2010. §160.

Pyysin työjärjestyspuheenvuorossa, että esityslistan laajuuden ja asioiden runsauden takia kirjallisesti ennakkoon tehdyt vastaesitykset perusteluineen liitettäisiin pöytäkirjaan sihteerin työn helpottamiseksi. Esittelijä kielsi menettelyn.


Lautakunnan kokous 26.10.2010. §162.

Pöytäkirjan kellon ajan osalta pöytäkirja ei ole kokouskulun mukainen. Kellon aika puuttuu. En ole myöskään esittänyt tekstiin lisättäväksi sanoja ”asiakastarpeen mukaan”.


Lautakunnan kokous 26.10.2010. §163.

Kirjallisen vastaesityskiellon johdosta, en saanut Yhteistoimintasopimukseen esitettyä muutosehdotuksia (7 kpl). Sihteeri ilmoitti, ettei hän ehdi kirjata vastaesityksiä. Tehtävän sanoi olevan mahdoton.

Samat muutosehdotukset kelpasivat kunnanhallituksen ja valtuuston kokouksiin. Valtuustossa 7:stä muutosehdotuksesta jokaisesta jopa äänestettiin.


Lautakunnan kokous 16.11.2010.

Kokouksen alussa puheenjohtaja Kari Pennanen ilmoitti ottavansa käyttöön kokousmenettelyn, jossa vastaesitykset kirjataan pöytäkirjaan, mutta ei niiden perusteluja.

Samalla hän ilmoitti, että tulevissa kokouksissa ei enää kokousmateriaaliin tule mukaan kaikkia päätösehdotukseen kuuluvia liitteitä. Menettely poikkeaa muusta Tohmajärven kunnan käytössä olevasta kokousmenettelystä ja vaikeuttaa merkittävästi tai jopa estää luottamushenkilön vastuullisen toiminnan luottamustehtävässään.


Tohmajärvellä 22 p:nä marraskuuta 2010.


Veijo Tuunanen.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

LUKIJOIDEN TIETOON

Uutta Peruspalveluohjelmaa ei ole vielä kunnissa yhtäpitävästi hyväksytty. Pari asiaa ohjelman käsittelystä sosiaali- ja terveyslautakunnaasa on syytä tuoda ainakin omalta kannaltani esiin. Olenhan vielä lautakunnan jäsen.
Alkuaan kuntakohtaisiksi lähipalveluiksi oli merkitty seuraavasti: "Kuntakohtaisia lähipalveluja ovat mm:"
Jossain vaiheessa virkahenkilöt muuttivat kohdan muotoon: "Kuntakohtaisia lähipalveluja asiakastarpeen mukaan ovat mm.
Olen jokaisessa lautakunnan kokouksessa esittänyt sanoja "asiakastarpeen mukaan" poistettaksi. 26.10.2010 päivän kokouksessa pöytäkirjaan on merkitty minun esittäneen sanoja lisättäväksi. Keskustelua asiakohdasta on käyty sen verran selvästi, etten katso lausumakseni merkityn tulleen sinne vahingossa. Kyllä esittejä Päivi Hakulinen ja pöytäkirjan tarkastaja Tuomo Eronen mielipiteeni ainakin kokouksissa ovat niin selvästi tyrmänneet.
******
Kuntakohtaisiksi lähipalveluiksi on merkitty myös lääkärin vastaanottopalvelut arkisin ja päivystys vastaanoton aukioloaikana. Aikaisemmin tähän kohtaan kuului myös merkintä kellon ajasta. Eli klo 8-16.
Uudesta peruspalveluohjelmasta, taas virkahenkilötyönä, oli poistettu kellon aika. Rääkkyläläiset esittivät kellonajan lisäämistä, jota kannatettiin. Kun kysyttäessäkään kukaan ei kellonajan lisäämistä vastustanut puheenjohtaja katsoi, että kellon ajan lisäys on hyväksytty yksimielisesti ja napautti sen kokouksen päätökseksi.
Se, miten kellon ajan poisjättö on myöhemmin ollut mahdollista ja kuka sen on tehnyt, olisi selvityksen arvoinen asia, jos jotain arvovaltaa lautakunnalla halutaan säilyttää.
******
Mitä edellä olevilla asioilla on merkitystä kuntalaisille ja mitä Hellille?
Jos lähipalveluja lähdetään arvioimaan asiakastarpeesta käsin se tapahtuu Hellin arvion perusteella. Voi käydä niin, että Helli arvioi asiakastarpeen sellaiseksi, että lääkärin vastaanottoajaksi terveyskeskuksessa riittää 2 tuntia. Siitä vaan autoon ja seuraavaan kohteeseen kahdeksi tunniksi asiakastarvetta tyydyttämään. Yksi lääkäri tällä menettelyllä voi tyydyttää kolmenkin terveyskeskuksen lääkäripalvelut. Eikä kuntalaisilla tai kuntien valtuutetuilla olisi nokan koputtamista. Vähälläkin arviokyvyllä ymmärtää mitä kellon ajan poistolla ajetaan takaa. Se on yksi tapa hoitaa lääkäripulaa Hellin näkökulmasta. Ei kuntalaisen.
Toivottavasti kunnissa valtuutetut ymmärtävät kellon ajan poisoton.

Selittelyjä riittää

Helliläiset kiertävät selittämässä kuntalaisille toimiaan. Ei näy rikkaa löytyvän omasta silmästä. Malka löytyy kysyjien näköelimestä. Eikä ihme. Kysyjät ovat tavallisia kuntalaisia, mutta vastaajat konsultteineen Hellin korkeapalkkaisia virkahenkilöitä tai heihin muuten läheisesti sidoksissa olevia. Kaikki oikeastaan estellisiä antamaan itsestään ja toimistaan arvioita tai selityksiä.
Tohmajärvellä oli "seminaaripaikalla" kuulema kolmisenkymmentä kuntalaista, joista kolme valtuutettua. Miksikö näin vähän? Oliko syys se, että kunnanjohtaja jossain aikaisemmassa vastaavassa tappamisessa huomautti, ettei tapahtuma ole valtuutettujen kyselytilaisuus.
Kun kysymykset eivät tulleet luottamustehtävissä mukana olleilta ja vastaajana olivat Helliin linnottautuneet, syntyi harmooninen tapahtuma, josta jäi puuttumaan vain kyselijöiden ja vastaajien loppuhalaukset.
*******
Tuleeko oikeat asiat tällaisissa tapahtumissa kysyttyä ja millaiset vastaukset niihin annetaan, onkin jo kokonaan toinen juttu.
Totean vain omana mielipiteenäni:
Hellin puhelin palvelu ei pelaa. Sitä ei ole saatu kuntoon kahteen vuoteen.
Lääkäriongelma on jatkuva. Ostolääkärit tulevat kalliiksi. Nykyisellä Hellin johdolla ja organisaatiolla ei virkalääkäreitä tulla saamaankaan.
Puheet röntgenistä jäävät Airi Turuselta ja Olli Riikoselta puolitiehen, kun vakuuttelevat röntgenpalvelujen jatkumista Tohmajärvellä. Totuus löytyy liikkeenluovutus sopimuksesta, joka on tehty Röntgenliikelaitoksen kanssa. Siinä sanotaan selvästi, että ko. laitteet myydään Röntgenliikelaitokselle. Kenelle rahat tulevat? Siitä ei sopimuksessa mainita. Ilmeisesti Hellille, joka on merkitty laitteiden myyjäksi. Ja sitten se jatkuvuus röntgen palveluihin. Se määritetään sopimuksessa sanatarkasti näin: "Röntgenkuvalaitteiston tullessa elinkaarensa päähän, röntgenliikelaitos harkitsee toiminnan jatkamista tai siirtämistä muualle." Se aika voi olla lähempänä kuin luullaan.
Hellissä on 34 johtaja tai päällikkönimikkeellä olevaa. Oleellista ei ole se paljonko heitä on. Oleellista on mitä he tekevät. Tekijöitä heistä ei liene montakaan verrattuna vanhaan systeemiin.
Hellin taloudesta ei kannata puhua muuta kuin, että jos kuntalaisille selitetään Hellin tuovan säästöjä, pitäisi samalla vastata miksi Hellin kulut vain lisääntyvät ja palvelut vähenevät.
Siinä riittää työtä toiselle kuntakierrokselle.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Tätä vaativat kiteeläiset

KUNTALAISALOITE 1 (Kuntalaki 28 §)

Kiteen kaupunginvaltuustolle




Me aloitteen allekirjoittaneet vakuutamme olevamme äänioikeutettuja Kiteen kaupungin

asukkaita.

Kiteen kaupunginvaltuustolle 13.9.2010 jätettyyn 15 valtuutetun allekirjoittamaan valtuustoaloit-

teeseen viitaten vaadimme kaupunginvaltuustoa mitä pikimmin ryhtymään toimeen Kiteen kaupungin ja Keski-Karjalan alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden parantamiseksi.


Vaadimme sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli-liikelaitoksen johtosäännön muuttamista,

hallinnon keventämistä ja toiminnan tehostamista.


1. Kiireellisimpänä vaadimme Helli-liikelaitoksen johtosäännön muuttamista siten, että

johtavalla lääkärillä on johtokunnassa läsnäolo-oikeuden lisäksi omaan ammattialaansa

kuuluvien asioiden esittelyoikeus sekä muissa organisaation sairaan- ja terveydenhoitoon

sekä taloudenpitoon liittyvissä asioissa täysi puhe- ja äänioikeus.

Johtokunnassa on oltava ainakin yksi (1) jäsen, jolla on lääketieteellinen koulutus.


2 Lisäksi esitämme, että Helli-liikelaitoksen organisaatio muutetaan:

liikelaitoksen johtajan virka lakkautetaan ja organisaatio jaetaan kolmeen (3) sektoriin:

talous- sosiaali- ja terveydenhoito. Kullekin sektorille valitaan ammattialansa perusteelli-

sesti tunteva sektorijohtaja. Kukin näistä johtajista on suoraan johtokunnan alainen ja vas-

taa tasavertaisesti alueensa toiminnasta johtokunnalle.


3. Nykyinen Helli-liikelaitoksessa toimivan johtokunnan koostumus muutetaan oman sekto-

rinsa asiantuntijoista ja luottamushenkilöistä koostuvaksi.

4. Helli-liikelaitoksen organisaation edellä esitetyn muutoksen myötä tilaajaorganisaatio, joka

toimii Tohmajärven kunnan alaisuudessa, käy tarpeettomaksi. Tähän perustuen vaadimme, että kaupunginvaltuusto esittää Tohmajärven kunnanvaltuustolle tilaajajohtajan viran ja

yhteislautakunnan (sosiaali- ja terveyslautakunnan) lakkauttamista.


5. Keinotekoinen ja liikelaitoksen käytännön toimintaa sekoittava jaottelu lasten+nuorten,

aikuisten ja vanhusten palveluihin poistetaan.


6. Helli-liikelaitoksen organisaatiota yksinkertaistetaan karsimalla palvelujohtaja- ja

päällikkönimikkeitä sekä siirtämällä nyt esimiestehtävissä olevia työntekijöitä käytännön

työtehtäviin. Johtava hoitaja tulee palauttaa organisaatioon sille kuuluvalle paikalle.


7. Päivähoito- ja esikoulutoiminta irrotetaan liikelaitoksen toiminnasta ja siirretään kunnan/

kuntien yhteenliittymän sivistytoimen alaisuuteen

maanantai 22. marraskuuta 2010

Kiteeläisten valtuutettujen aloite

VALTUUSTO ALOITE



Me aloitteen allekirjoittajat esitämme, että sosiaali-ja terveyspalvelukeskus
Helli-liikelaitoksen johtosääntöä ja organisaatio muutetaan jotta peruspalvelujen
saatavuutta voitaisiin parantaa, yksinkertaistettaisiin laitoksessa asiointia, ylimää-
räistä byrokratiaa karsitaan ja samalla laitoksen demokratia vaje korjataan.


Aloitteen allekirjoittajina esitämme:
- liikelaitos-Hellin johtosääntömuutoksen kiireellisimpänä asiana on johtavan lääkä-
rin toimenkuvan muuttaminen. Johtavan lääkärin toimenkuvaan jatkossa tulisi
hänen vastuulleen sairaanhoidon ja terveydenhuollon sekä niihin
liittyvien talousasioiden esittelyoikeus/ johtajuus.
Edellä mainittu muutoshan tarkoittaa, jotta keinotekoisesta jaottelusta lasten, nuor-
ten, aikuisten ja vanhusten palveluihin poistetaan sairaan- ja terveydenhuollon sek-
torilta.


Perusteluina toteamme, että johtavan lääkärin virkaa ei useista yrityksistä
huolimatta ole saatu täytetyksi. Avoinna oleviin muihinkaan lääkärinvirkoi-
hin ei tunkua ole esiintynyt.
Nykyisessä johtosäännössä johtavan lääkärin asema on typistetty tilaan,
jossa johtavalta lääkäriltä on viety mahdollisuus kehittää ja vaikuttaa Keski-
Karjalan alueen perusterveydenhuoltoon.
Lääketieteellisen asiantuntemuksen merkitys on johtosäännössä kyseenalaistettu.
Yllä kerrotun näkemyksen ovat esittäneet useat ammattikunnan edustajat.
Lääkärikunnan taholta on annettu myös ymmärtää, että nykyisen johtosään-
nön voimassa ollessa virkalääkäreiden hakeutuminen seutukunnalle on erit-
täin epätodennäköistä.

-Helli-liikelaitoksen johtokunnan kokoonpano muutetaan kunnallisista luottamus-
henkilöistä koostuvaksi jolloin kuntalainen selkeästi löytää vastuunkantajat päätök-
sien takaa. Nykyinen n.s ammattijohtokuntajärjestelmä ei alkuunkaan täytä kunnal-
liselta demokratialta odotettavaa läpinäkyvyyden ja vastuunkannon edellytyksiä.

-Helli-liikelaitoksen organisaatiota yksinkertaistetaan karsimalla palvelujohtaja- ja päällikkövirkanimikkeitä sekä siirtämällä nyt esimiestehtävissä olevia työntekijöitä käytännön työtehtäviin.
Johtava hoitaja tulee palauttaa organisaatioon sille kuuluvalle paikalle.
Esimiestehtäviin tulee valita oman alansa hyvin tuntevia, alaistensa
arvostamia ammattilaisia.



Kiteellä 13.9.2010

lauantai 20. marraskuuta 2010

Kirjoitukset jatkuvat

Lukija otti yhteyttä ja kysyi aionko lopettaa blogikirjoitukset. En hemmetissä aio. En niin pitkään kun riittää lukijoita. Palstalla pistäytyjät ovat lisääntyneet suorassa suhteessa muiden Hellin arvosteluun ja veroprosenttien nousuun.
Vaikenemispuheet edellisen juttuni yhteydessä johtuivat siitä, etten nimenomaan Yhteistoimintasopimuksen käsittelystä enää kirjoita lähiaikoina. Siihen palaan muissa yhteyksissä.
******
Lukijapalauteesta voin päätellä, että Tohmajärven nousua veronkerääjien kärkeen, ei niellä seurauksitta. Näyttää siltä kuin veroprosentin nosto vie kunnan imagoa alaspäin enemmän kuin meikäläisen kirjoitukset.
Nyt heidän, jotka ovat huolissaan imagon laskusta, pitäisi tulla esiin ja puolustaa kantaansa, jota niin rohkeasti valtuustossa esittivät. Sen he ovat kuntalaisille velkaa.
Olen antanut itselleni kertoa, että ei se niin selvää veronkorotus ollut keskustapuolueellekään. Neljätuntinen ryhmäkokous, jossa oli paikalla myös kunnan keskustapuolueeseen sijoutunutta virkamiesjohtoa, keskusteli isoilla kirjaimilla asioista, joista ei välttämättä oltu yksimielisiä, niin kuin valtuuston kokouksessa myöhemmin oltiin.
Keskusta sitomalla ryhmäkokouksessaan allekirjoitetuksin valtuutettunsa veronkorotuspäätökseen, osoitti, ettei yksinkertainen enemmistökään riitä sille vallankäyttöönsä. Menettely aliarvioi omien puoluetovereiden harkintakykyä ja antoi äänestäjille kuvan miten heidän luottamushenkilöidään viedään kuin pässejä narussa.
Edustuksellinen demokratia näytti huonot puolensa.

torstai 18. marraskuuta 2010

Taitaa olla, että nyt vaikenen.

En kuitenkaan pitkäksi aikaa. Aioin kirjoittaa Tohmajärven valtuuston kokouksesta, millainen meno oli päällä käsiteltäessä Yhteistoimintasopimusta. Asiat näyttävät etenevän siihen suuntaan, että asiaan kannattaa palata tuota tuonnempana.
Demarit olivat tehneet sopimukseen seitsemän muutosehdotusta. Kaikista äänestettiin hallituksen päätösehdotusta vastaan. Kaikki äänestykset voitti hallituksen esitys lukuunottamatta yhtä, joka koski johtavan lääkärin läsnäoloa ja puheoikeutta sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksissa. Sellainenkin kun tähän asti puuttui. Vain yksi ei tiennyt miten lääkärin tuloon kokouksiin piti suhtautua. Hän oli Tohmajärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Leena Väistö. Hän äänesti tyhjää. Muut 26 valtuutettua hyväksyivät lääkärin tulon kokouksiin.
Muissa kohteissa äänestystulos vaihteli. Viisikon edustajien mielipiteen mukaan. Keskusta piti rivinsä 14 ääntä ryhmäpäätöstensä mukaan. Demarien rivit kestivät 8 ääntä, ilman ryhmäkuria.
Viisikon puolelta tuli tyhjiä ääniä yhteensä 18 kpl. Sekin kuulema on vastuun kantoa. En tiedä puolesta vai vastaan. Tyhjää äänestäjien nimiä en enempää tähän raaski laittaa. Selvänotto luottamushenkilön toimista kuuluu oikeastaan heitä äänestäneille.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kuntalaisaloite Kiteellä

Kuten jo Nelosen pääkirjoituksesta on saatu jo lukea, kerätään Kiteellä nimiä kuntalaisaloitteeseen. Nimilista perustuu kuntalain 28 §:lään. Sen mukaan aloitteessa mainitut asiat on otettava hallintoportaissa käsittelyyn kuuden kuukauden sisällä. Nimilistaan on saatava allekirjoittajiksi vähintään 2% äänivaltaisista kiteeläisistä. Se tietää rapiaa 200 allekirjoittajaa, mikä ei liene ylivoimainen voiman ponnistus kerääjille. Tietenkin aloitteelle saadaan lisäpontta mitä enemmän on aloitteen allekirjoittajia.
Aloitteella pyritään muuttamaan Helli-liikelaitoksen hallintoa demokraattisempaan suuntaan. Samalla halutaan vaikuttaa palvelujen parantamiseen ja kustannusten tarkempaan hallintaan. Aloite jakautuu seitsemään alakohtaan.
*******
Nimilistan kerääjät ovat kohdanneet vastustusta Kiteen ylimmän virkamiesjohdon taholta. Sieltä on nimilistojen tuonti kielletty kaupungin tiloihin.
Siis paikkoihin, joissa kaupunkilaiset esim. odottavat palveluvuoroaan tai muuten viettävät aikaansa.
En tiedä mihin kielto perustuu vai perustuuko mihinkään. Tuntuu oudolta, jos virkamiesjohto asettuu vastustamaan lain mukaista kansalaistoimintaa. Luulisi, että viisaampaa olisi kannattaa aloitetta. Viestiihän se ohjetta suoraan kaupunkilaisilta päättäjille, mitä kaupunkilaisten mielessä liikkuu.
Jos kielto pidetään voimassa, osoittaa se sitä, että kuntakentässä ollaan edetty vaiheeseen jossa häntä heiluttaa koiraa, kun asian pitäisi olla päin vastoin.
Kannatan vapaaehtoista kansalaistoimintaa. Nimensä kiteeläinen voi käydä kirjoittamassa KYLÄPUODISSA. Nimilistoja tapaa muuallakin, mutta varma paikka kerrotaan olevan ainakin Kyläpuodissa.

Valtuustotapahtumia

Seutusopimus oli myös tuotu uudessa virkamiesten laatimassa muodossa valtuuston päätettäväksi. Ja tietenkin niin, ettei siihen olisi saanut tehdä muutosehdotuksia. Kitee oli semmoisen kuitenkin tehnyt ja se olisi pitänyt hyväksyä. Erityisesti kunnanjohtaja Riikonen vaati, että sopimus on hyväksyttävä sellaisenaan. Muussa tapauksessa on kysymys hylkäyksestä. Ihmeellinen kanta taas kerran kunnanjohtajalta.
Valtuutettu Maksimainen oli ennen kunnanjohtajan "pelottelua" tehnyt muutosehdotuksen, joka ilmeisesti herkisti kunnanjohtajan mielen.
Vuokko Väistö teki hyvissä ajoin pöydällepanoesityksen, joka hyväksyttiin äänin 15-12. Viksu veto, joka sai kunnanjohtajan jättämään päätökseen eriävän mielipiteen. Mistä asiasta ja miksi? Taitaa jäädä ajatuksen kulku ainakin minulta selvittämättä.
******
Uuden peruspalveluohjelman käsittely hoidettiin ns. könttäkäsittelyllä. Eli kohdikkain käsittelyä ei enemmistö pitänyt tarpeellisena.
Merkittäviä muutosehdotuksia ja mielipiteitä peruspalveluohjelmasta kuitenkin esitettiin. Mm. Eino Maksimainen toi esiin labrapalvelujen ja röntgenin tarpeellisuuden lääkäripalveluissa Tohmajärvellä. Hän mainitsi, että 2000 kerran käynti röngenissä toisella paikkakunnalla aiheuttaa melkoiset kustannukset ja haitan palvelun tarvitsijalle. Tohmajärvellä on hyvät röntgenlaitteet, niiden myynti ei ole viisasta, arveltiin.
Maksimaisen esitykset saivat äänestyksessä 13 ääntä
Hallituksen esitys 14 ääntä.
Seuraavana äänestettiin Vuokko Väistön muutosehdotuksista vastaan hallituksen esitys.
Vuokko Väistö esitys sai 12 ääntä.
Hallituksen esitys 14 ääntä.
Vilja Laurila äänesti tässä äänestyksessä tyhjää.
Niinpä keskusta sai haluamansa muotoisen peruspalveluohjelman. Sen sisältö jäi näin ollen heidän "piikkiinsä".
Miksi Vilja Laurila äänesti tyhjää? Hän on sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen. Lautakunta oli käsitellyt samaa ohjelmaa viimeisimmässä kokouksessaan, jonka kokouksen pöytäkirjan tarkastaja hän oli. Olisi tuullut ehtivän määritellä kantansa onko peruspalveluohjelma kannatettava vai vastuttettava? Ajateltavaksi jää mitä jyhjää äänestämällä yleensä luottamushenkilö tahtoo ihmisille kertoa?
Yhteistoimintasopimuksen valtuustokäsittelyyn palaan myöhemmin.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Viisi tuntia "kunnallisdemokratiaa".

Siinä valtuutettujen vastaus äänestäjilleen Tohmajärven valtuuston kokouksessa. Ensimmäiset 30 puheenvuoroa käytettiin siihen, että saatiin veroäyri nostetuksi 21,50%.
Keskustalaiset valtuutetut toivat kokoukseen uuden ulouttuvuuden demokratian toteuttamiseen ja yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa. He olivat väsänneet kirjallisen esityksen veronkorotuksesta ryhmäkokouksessaan ja lisänneet siihen koristeeksi 350000 euron supistukset käyttötalouteen tulevaisuudessa.
Allekirjoituksia esitykselle oli kerätty 14 kpl. Eli juuri se määrä, joka takasi yksinkertaiselle enemmistölle läpimenotakuun.
En ymmärrä mitä allekirjoituspaperilla haettiin. Kysymyksessä oli hallituksen esitys ja siihen olisi riittänyt kannatuspuheenvuoro ryhmältäkin. Käyttötalouteen esitetyt 350000 euron supistukset olisivat edellyttäneet, jonkun muun paikan käsittelyn kuin veronkorotus pykälän.
Kun kuunteli ryhmäjohtaja Reino Löppösen paperista lukemaa allekirjoituspumahkaa, ei voinut olla huomaamatta Löppösen omaksuneen kirjoitukseenkin samoja sanavalintoja ja muotoja, joita on totuttu kuuntelemaan kunnanjohtaja Olli Riikosen puhumina.
Onkin ehkä niin, että nimien kirjoituksella haluttiin varmistaa ja sitoa keskustalaiset johtajiensa esittämän asian taakse. Haluttiin varmistaa ryhmäkurin pysyminen veroasiassa. Kuri kun on viime aikoina näyttänyt tässä suhteessa höltyvän.
Täydellistä hölmöyttä odotettiin muilta ryhmiltä suhtautumisessa allekirjoituspaperiin. Oli lapsellista pyytää muita mukaan tehtävään, jonka keskusta oli lyönyt lukkoon omassa ryhmäkokouksessaan.
Veron korotuksella osoitettiin keskustan puolelta täyttä piittamattomuutta muita valtuustoryhmiä kohtaan.
Lisäksi keskustalaiset puheenvuorot loukkasivat muiden valtuutettujen esittämiä mielipiteitä, joita he pyrkivät esiintuomaan omissa puheenvuoroissaan. Pahimmin väheksytyksi tuli kokoomuksen valttuutettu Eino Maksimainen, joka toi näkemyksiään esiin Hellistä, sen toiminnasta ja kuluista, 34 vuoden kokemuksella lääkäreiden näkökulmasta.
Ylimielisyyttä harrastivat eritytisesti keskustan "nuoret leijonat". En tiedä mihin pyrki lausumallaan Otto Saikkonen. Hän sanoi vastustavansa veronkorotusta. Hänen nimensä koreili kuitenkin veronkorotuspaperissa.
Tohmajärvi näyttää jatkavan kunnanjohtajansa valitsemalla linjalla. Nyt on vain otettu käyttöön astetta kovemmat tavat päämäärään pyrkiessä. Se on tohmajärveläistä demokratiaa.
Palaan valtuuston muihin tapahtumiin myöhemmin tai Nelosten kirjoituksissa.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Vain totuus kelpaa.

Pöytäkirjan tärkein ja ainut tehtävä on kertoa totuus kokouksen kulusta ja tehdyistä päätöksistä. Tätä tehtävää varten on varattu henkilöt, jotka tehtävän hoitavat.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksen 26.10.2010 pöytäkirjan ympärillä on tapahtunut jotain sellaista, joista näytetään oltavan erimieltä. Pöytäkrja ei kaikilta osiltaan olisikaan kokouksen kulun mukainen.
Tehtäväni ei ole valvoa, mitä toiset tekevät. Pystyn vain kertomaan sen minkä todeksi tiedän. Niinpä 26.10.2010 pidetyn kokouksen epäselvyyttä synnyttäneestä kohteista voin tarvittavasti vaikka valaehtoisesti kertoa seuraavaa:
Kysymyksessä oli Peruspalveluohjelman käsittely vuosille 2010 - 2013. Sen alakohta; Kuntakohtaiset lähipalvelut. Sen ensimmäinen rivi oli kirjoitettu muotoon: "Kuntakohtaisia lähipalveluita asiakastarpeen mukaan ovat mm."
Esitin kokouksessa sanoja asiakastarpeen mukaan poistettaviksi.
Kokouspöytäkirjassa lukee, että olisin vaatinut ko. sanat lisättäväksi kyseiseen kohtaan.
Merkittävämpi kohta pöytäkirjassa on mikäli se poikkeaa kokouskulusta on rivillä seitesemän. Se kuuluu: "Lääkärin vastaanottopalvelut arkisin ja päivystys vastaanoton aukioloaikana."
Rääkkyläläisten esittämänä ja kannattamana kohtaan lisättiin aika: Klo 8-16.
Asiasta käytettiin muutama puheenvuoro. Muuta muutosehdotusta kuin mitä rääkkyläläiset esittivät ei tehty. Puheenjohtaja totesi kysyttyään kokoukselta voidaanko kellonajan lisäys hyväksyä yksimielisesti. Kun kukaan ei pyytänyt asiaan enää puheenvuoroa, totesi puheenjohtaja kokouksen hyväksyneen kohtaan lisättäväksi kellon ajan 8-16.
*******
Mitä tapahtuu, jos pöytäkirja poikkeaa kokouksen todellisesta kulusta? Kuka siitä on vastuussa. Uusimmasta pöytäkirja versiosta ei minulla ole näköhavaintoa. Millainen se nyt on? Jos siitä puuttuu kellonaika, miten se on mahdollista ja kuka sen on jättänyt Peruspalveluohjelmasta pois?
Kysymyksessä on erittäin merkittävästä asiasta kuntalaisille. Onko lääkäri vastaanotolla koko päivän vai sattumaaikaisesti jonkun tunnin virka-aikana.
Pöytäkirjasekoilu on selvittämisen arvoinen asia kuntalaisille.

tiistai 9. marraskuuta 2010

HERÄÄ KYSYMYS MISTÄ ON KYSYMYS

Nyt se on nähty viimeistään pallo on karannut Hellin johdolta, tilaajajohtajalta ja Helliin ripustautuneilta luottamushenkilöiltä. He eivät näytä voivan mitään muuta kuin vaatia lisää rahaa. Siihen ei näytä olevan pyytäjien mielestä muuta ratkaisua kuin verojen korotus.
Eikö heidän mieleen tule palveluja järjestäessään, että on eräitä avain asioita, jotka on korjattava. Ongelmista suurin on lääkäripula. Lääkärin virkoihin ei ole hakijoita. Se näkyy palveluissa ja niiden korkeassa hinnassa.
Lääkäripulaa ei pystytä ratkaisemaan, ellei lääkäreitä kuulla heidän ammattiasioissa ja niiden ratkaisuissa. Yhteistoimintasopimusta uusiessa olisi ollut mahdollisuus asiaan saada korjaus. Näyttää siltä, että Hellin synnyttänyt poliittinen yksinkertainen enemmistö ei anna tippaakaan periksi, jo moneen kertaan pieleen menneen sopimuksen korjauksissa.
Näyttää siltä kuin mieluimmin mennään nurkantaakse piiloon tai pyritään pois paikkakunnalta kuin suostutaan korjaamaan omia virheitä.
******
Vastuun pakoilu näkyy myös siinä, että kuntien johto pyrkii työntämään tehtäviä ja vastuuta sosiaali- ja terveyslautakunnalle niissäkin asioissa, jotka selvästi kuuluvat valtuutettujen vastuualueeseen. Ei uskalleta käyttää edes esitysoikeutta tuoda asioita kuntien hallituksiin ja valtuustoihin.
Tämä taas näyttää sopivan lautakunnan esittelijälle. Moni voi sanoa, että liiankin hyvin. Lautakunnan jäsenenä tunnen monesti, ettei esittelijä kuin lautakunnan jäsenetkään aina tiedä mitä tuli päätettyä. Tämä koskee niitä asioita, joihin tarvittaisiin lääketieteellistä osaamista. Sitä ei kuitenkaan saada esim. lääkäreiden taholta. Heillä ei ole kokouksiin osallistumisoikeutta. Eikä Tohmajärven kunnanhallitus sitä vieläkään antanut Olli Riikosen esityksestä. Äänin 4-3 lääkärit pysyvät sivussa lautakunnan kokouksista.
Väkisinkin tulee mieleen kysymys, miten tämmöinen liikelaitos saa jatkaa toimintaansa? Milloin kuntalaiset pistävät luottamushenkilöt toden eteen ja vastuuseen teoistaan? Virkamiehet näyttävät lähtevän karkuun tekosijaan. Mihin kuntalainen lähtee? Ei mihinkään. Hän vain maksaa.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

HIHAT IRTOAVAT

Kirjoitin pienen jutun paikallislehteen Tohmajärven röntgenlaitteiden myymisestä Hellin lukuun. Samasta asiasta, josta olen kirjoittanut glogissani "ruumiin ryöstönä."
Lehtijutusta johtuen olen joutunut kauppareissulla tilanteeseen, jossa hihat irtoilevat ja maito myrtyy ostoskassiin. Ihmiset ihmettelevät miten ja minkä takia röntgeneitä ollaan myymässä. Vastahan ne ostettiin ja sanottiin, että nyt ne ovat viimeisen päälle hyvät.
Ihmiset kysyvät asioista, kun niille tuodaan tietoon mitä kunnassa ja Hellissä oikein tapahtuu. Tähän tiedon jakoon pitäisikin paikallislehtien paneutua paremmin. Tosin ymmärrän rajoitukset, jotka lienevät enemmän talouden kuin tiedon saannin puolella j.n.e.
Joka tapauksessa pieni paikallislehti, voi vaikuttaa, jos se haluaa, ihmisten asioihin tuomalla niitä lukijoiden tietoon. Yleisöosasto kirjoitus oli osoitus ihmisten tiedon tarpeesta. Jos kirjoittajan nutusta ei lähde hiha, niin ainakin se viruu.
Blogikirjoitukset ovat hyvä kanava levittää tietoa. Tässä vaiheessa tietokoneet ja niiden käyttö vain ei ole vielä tarpeeksi laajaa esim. vanhemman väen keskuudessa. Allekirjoitanutkin koettaa väsätä tekstiä lisäksi Nelosiin. Ja muutamaan paperilehteen. Vaikka myönteistä palautetta tulee kiitettävästi, rajallinen ajankäyttö asettaa omat esteensä. Ei kuitenkaan kenenkään asettama sensuuri. Onneksi.
*******
Olen seurannut Karjalaisen nettimielipidepalstalla käytävää keskustelua Kiteen veroäyrin tiimoilta. Tosin asiat siinäkin rönsyilevät.
Kirjoittajia ei ole kovin monta. Harmittaa, kun pelkään, että kiteeläisiä lukevia valtuutettuja on kirjoittajia vähemmän.
Julkisuus on vallankäyttäjien pahin vihollinen. Se on nähty maailman sivu. Valtaa kunnissa käyttävät virkamiehet ja heidän tukijansa. Opposition suut on helppo tukkia esim. paikallislehdissä. Nehän elävät pitkälti kunnallisten ilmoitusten turvin. Kun valta vaihtuu, vaihtuu paikallislehden suhtautuminen valtaa pitäviin. Näin se vain on. Toteaa nimimerkki: "kokemusta siltäkin taholta."

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Onnitella pitää

Olen kirjoittanut tälle blogille pian 700 juttua. Useimmat niistä ovat kosketelleet Keski-Karjalaa koskevia asioita yleensä tai sitten Helli-liikelaitosta erikoisesti. Kaupungin johtaja ja kunnanjohtajat ovat olleet mukana jutuissani lukuisia kertoja. Muutamien kanssa olen päässyt puhe-etäisyydelle. Yksi heistä on pian 60 vuotta täyttävä Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen.
Ensimmäinen tapaaminen tapahtui Kolin Helli-hurmoskokouksessa. Oltiin kokoonnuttu seminaarin lopussa yhteen ja piti saada yhteinen mielenilmaus aikaseksi. Tietenkin tilaaja/tuottaja mallista.
Meille jaettiin, kenelle niitä riitti, vempaimet joiden nappia mainelemalla piti yhteinen tahto saada näkyviin näyttötaululle. Osa vempaimista ei toiminut, osasta oli patterit loppu. Minun vempaimeen olisi pitänyt kasata yhteinen mielipide viideltä vieressäni istuvalta.
Katsoin tehtävän mahdottomaksi. En myöskään ollut tottunut moiseen päätöksen tekoon. Edes ohjaavassa mielessä. Annoin vempaimeni vieressä istuvalle Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eroselle. Sanoin, että painele mitä nappia hyvänsä, ei sillä kuitenkaan ole mitään merkitystä.
Erosta ennen Kolin kokousta en ollut tavannut. En tiedä mitä nappia Yrjö Eronen painoi, vai painoiko mitään. Seuraukset Kolin kokouksesta ovat nyt kaikkien tiedossa. Helli taitaa työllistää enemmän kunnanjohtajia kuin alkuun oli tarkoitus. Veihän Helli kuntien toimista ja taloudesta 60 - 70 % mennessään.
Blogikirjoittajan, varsinkin jos on mukana kunnallisessa luottamustehtävässä, pitää kuunnella kunnanjohtajia. Hyvä olisi myös kunnanjohtajat kuuntelisivat luottamushenkilöitä.
Tätä kanssakäymistä varten olen kerran käynyt keskustelemassa Kiteen kaupunginjohtaja Kirsi Hämäläisen luona Hellistä. Esitin epäilyni Hellin onnistumisesta. Hän ilmaisi mielipiteenään, että Helli nyt perustetaan ja katsotaan sitten.
Kesälahden kunnanjohtajan mielipiteitä olen kuullut vain kokouksissa. Häneltä en ole kysellyt mielipidettä Hellistä. On Helli-liikelaitoksen johtajan aviomies.
Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikosen virkahuoneessa en ole käynyt ainakaan neljään vuoteen. Hänen mielipiteeseen on luottamushenkilön äärimmäisen vaikea vaikuttaa. Joskus tuntuu, ettei hän halua muita kuunnellakaan.
Poikkeusen muista Keski-Karjalan kuntien johtajista näyttää tekevän nyt kohta synttäreitään viettävä Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen. Hän kuuntelee kuntalaisten mielipiteitä ja pyrkii myös toimimaan niiden mukaan. Lakien ja sopimusten sallimissa rajoissa. Sitähän kuntademokratia parhaimmillaan tarkoittaa.
Rääkkylä, niin kuin kohta koko Keski-Karjala, elää talouskurjimuksessa. Rääkkylä taitaa olla vain ainoa kunta, jonka kunnanjohtaja myös tunnustaa tosiasiat tässä suhteessa. Se ainoa tapa myös joskus selvitä talousasioista kunnialla kuiville.
Toivotan 60 vuotiaalle Yrjö Eroselle menestystä työssään rääkkyläläisten parhaaksi. Kuntalaiset seuraavat johtajaansa kiperissäkin asioissa, kun tietävät, että johtaja kuuntelee heitä.
PS. Pitääkösen Erosen juosta? Maratooniakin. Hankkikaa sille polkupyörä. Olisi sillä mukava ajella. Niveletkin säilyisivät pitempään kunnossa.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Äyrit herättelevät syväunisetkin

Henkilökohtaisista yhteydenotoista päätellen, ei blogin pito ole mennyt ihan harakoille. Lukijatiedot toki minulla on, mutta juttujen vaikutus ei niissä näy. Valtuutetut joutuvat vastaamaan äyrin hinnalla päättämistään asioista. Kun suurimpana kulueränä, joka sekin näyttää vain nousevan, komeilee Hellin nimi, aletaan kysellä asioiden perään.
Annetaan valtuutetuille työrauha. Katsotaan miten he aikovat asiat saada kuntoon. Lienee selvää, että jottain tarvis tehä.
Tässä glogissa on alempana julkaistu yksi vaihtoehto. Kelpaako se vai löytyykö joku parempi? Äyrien korotus se tuskin yksinomaan voi olla.
Katsotaan, sanoi lääkärikin.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Tohmajärven demarit esittävät muutoksia


Liite kunnanhallituksen pöytäkirjaan 1.11.2010.


Kunnanhallituksen sosialidemokraattinen hallitusryhmä esittää kantanaan seuraavaa yleiskeskusteluun ja muutosehdotuksia Yhteistoimintasopituksen luonnokseen.


Yleistä:

On päätettävä erikseen täyttääkö meneillään oleva Keski-Karjalan sosiaali ja terveystoimen yhteistoimintasopimuksen muutos yhteistoiminta sopimuksen muuttamisesta sopimuksen 10 asettamat edellytykset, joissa viitataan Kuntalain 79 § sen ensimmäiseen momenttiin.


Demarien hallitusryhmä esittää yhteistoimintasopimusluonnokseen seuraavia muutoksia:


Sivu 5. Toinen kappale muutetaan muotoon:

Yhteislautakunnassa on jokaisen sopimuskunnan kunnanvaltuuston ja hallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla sekä johtavalla lääkärillä läsnäolo ja puheoikeus.

Sivu 5. Seitsemäs kappale muutetaan muotoon:

Tilaajajohtajan valintaa valmistelee toimikunta, johon kuuluvat kunnanvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtaja sekä kunnanjohtaja jokaisesta sopijakunnasta. Päätösehdotuksen tilaajajohtajan valinnasta tekee Tohmajärven kunnanjohtaja.

Sivu 5. Kahdeksas kappale muutetaan muotoon sanasta Liikelaitoksella eteenpäin:

Liikelaitoksella on alan asiantuntijajohtokunta, jossa on viisi (5) jäsentä ja kaksi (2) varajäsentä. Johtokunnassa on kuntakohtainen edustus ja yksi lääketieteellistä osaamista edustava jäsen, jonka asema ei perustu kuntakohtaiseen edustukseen.

Esittelijöitä johtokunnassa on kaksi. Liikelaitoksen johtaja ja johtava lääkäri.

Johtokunnan nimeää Kiteen kaupunginhallitus. Johtokunnan valintaa valmistelee toimikunta, johon kuuluvat kunnanvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtaja sekä kunnanjohtaja jokaisesta sopijakunnasta.

Päätösehdotuksen johtokunnan valinnasta tekee Kiteen kaupunginjohtaja.

Sivu 6. Neljäs kappale muutetaan muotoon:

Liikelaitoksella on johtaja, jonka virkanimike on liikelaitoksen johtaja. Johtaja on virkasuhteessa Kiteen kaupunkiin ja johtajan valitsee Kiteen kaupunginhallitus. Liikelaitoksen johtajaksi valittavasta valmistelee toimikunta, johon kuuluvat kunnanvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtaja sekä kunnanjohtaja jokaisesta sopijakunnasta.

Sivu 6. Kuudes kappale, sen toinen lause muutetaan muotoon:

Tohmajärven kunnanvaltuusto hyväksyy yhteislautakunnan talousarvion ja -suunnitelman ja niihin tehtävät muutokset kunnanhallituksen esityksestä.

Sivu 7. Viides kappale poisteaan kokonaisuudessaan. (Erikoissairaanhoito)

tiistai 26. lokakuuta 2010

Muutama henkilökohtainen kokemus

Tämän päiväinen sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous kesti klo 17,00 - 21,50 välisen ajan.
Pyysin kokouksen alussa työjärjestyspuheenvuorolla kokousmenettelyyn lupaa, että kirjalliset vastaesitykset liitettäisiin liitteenä kokouspöytäkirjaan. Esittelijälle Päivi Hakuliselle se ei käynyt. Niinpä allaolevia vastaesityksiä tuskin virallisessa pöytäkirjassa näkyy. Kun vastaesityksiä kokouksessa myöhemmin luin, ilmoitti sihteeri, ettei hän niitä ehdi puheesta kirjoittaa, vaan minun pitäisi siinä auttaa häntä.
Pyyntö oli aiheellinen. Ilmoitin kuitenkin, että minultahan juuri kirjallisen esityksen jättö kiellettiin. Eli, nyt lukija saa vastaesitykset uunituoreena ja sanasta sanaan, jotka eivät kokousväelle kelvanneet. Olin vastaesitykset tehnyt juuri sihteerin työtä helpottamaan. Totean vain, että näin meillä kokoustetaan. Luottamushenkilönä katson velvollisuudekseni tuoda näkökantani laajempaan tietoon, mitä lautakunnassa on mahdollista. Minulta hitaalta meni esityslistaa läpikäydessä tunti toisineen. Kadehdittaa miten nopeasti toiset tohmajärveläiset näkivät esitykseni turhina.
Jos löydän pöytäkirjasta tämän blogin lainauksia vastaesityksistäni, katson menettelyn loukkaavan kirjallista esitystäni. Sihteeri kokouksessa kun ilmoitti, ettei hän ehtinyt kirjata esitystäni pöytäkirjaan.
Herää kysymys mitä varten viiden tunnin kokouksia pidetään, jos vastaesityksiä ei kirjata pöytäkirjaan kokouksessa. Vastatkoon ne, jotka tuntuvat tietävän asiat paremmin.
*******
Luovutusta, ostoa, myyntiä, lainausta, vuokrausta ja muuta vemputusta Tohmajärven terveyskeskuksen röntgenlaitteilla. Jotta allaolevalle vastaesitykselleni lukija löytäisi luita lihan päälle, otan parikohtaa "röntgenkaupasta."
Sanatarkka ote sopimuksesta: "Terveyskeskuksen röntgenyksikön laitteisto ja irtaimisto siirtyvät röntgenliikelaitoksen omistukseen. Röntgenliikelaitos korvaa Helli-liikelaitokselle kuvauslaitteiston hinnan siirtymähetken arvon mukaisesti. Laitteiston hinta lasketaan alkuperäisen hankintahinnan kuoletusajan mukisesti liite....(luettelo laitteista)
Röntgenkuvalaitteiston tullessa elinkaarensa päähän, röntgenliikelaitos harkitsee toiminnan jatkamista tai siirtämistä muualle."
Ja jotta lukijalle selviäisi pelin todellinen henki, otetaan viisisivuisen sopimuksen viimeinen lause: "Sopimuksen irtisanoessaan terveyskeskus voi ostaa laitteet omakseen sen hetkisen arvon mukaan.
Eli Tohmajärvi antaa korvauksetta röntgeninsä Hellin käyttöön, joka myy ne Röntgenliikelaitokselle ja pitää rahat itsellään. Jos järjestelmä menee puihin niin kuin koko Hellikin näyttää tekevän, voi Tohmajärvi ostaa laitteet takaisin, jotka se omistaa jo nyt. Anteeksi vain tohmajärveläiset veronmaksajat.
Sopimuksen allekirjoittajat ovat Airi Turunen, Eeva Seppänen ja Päivi Hakulinen. Kukaan heistä ei asu Tohmajärvellä. Mielestäni kun toisen tontille ei saa rakentaa, on tunnettua, pitää epäillä voiko toisen omaisuutta myydä.
Kysyn taas itseltäni, onko tässä enää mitään järkeä tohmajärveläiset.

Onko kysymyksessä ruumiin ryöstö?

Liite pöytäkirjaan



Vastasitys.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous 26.10.2010.

Asiakohta 168: ”Tohmajärven terveyskeskuksen röntgenin toiminnan siirtäminen röntgenliikelaitoksen toiminnaksi, liitteet.”



Vastaesitys:

Päätösehdotuksen mukaista liikkeenluovutussopimusta ei hyväksytä, vaan se palautetaan röntgenpalvelujen osalta jatkovalmisteluun ja siitä poistetaan röntgenlaitteen omistajan vaihtuminen kokonaisuudessaan.



Perustelut:

Virkahenkilöt ovat sopimusta neuvotellessaan menneet röntgenin omistaja vaihdoksen kohdalla toimivaltansa ulkopuolelle. Heillä ei ole röntgenin luovutukseen valtuutusta niin kuin ei tilaajalautakunnallakaan.


Keski-Karjalan kuntien sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta sopimuksen kohta ”6 Kalusto, laitteet ja kojeet” kuuluu seuraavasti:

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen tarkoitetut ja jäljempänä luetellut muiden sopimuskuntien omistuksessa olevat laitteet ja kalusto ovat siirtyneet korvauksetta liikelaitoksen hallintaan ja omistukseen käytettäväksi yhteistoiminnan palvelutuotannossa. Siirrettyjen tuotantovälineiden arvoa ei ole lisätty yhteistoiminnan tuotantovälineiden arvoon suunnitelmapoistoja laskettaessa. Tulevista kalusto- ja laitehankinnoista vastaa liikelaitos.”


Saman sopimuksen kohta ”13 Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen” sen neljäs momentti kuuluu: ”Sopimuksen päättyessä korvauksetta luovutettu kalusto ja varusteet palautuvat ilman eri korvausta sopijakunnille siinä kunnossa kuin ne sopimuksen päättyessä ovat.”




Veijo Tuunanen


Tämä vastaesitys tyrmättiin äänin 4-7. Muut tohmajärveläiset jäsenet eivät kannattaneet esitystäni.

Oikeusasiamiehelle tyly vastaus


Liite pöytäkirjaan



Vastaesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous 26.10.2010.

Asiakohta 167. ”Eduskunnan oikeusasiamiehen selvityspyyntö koskien lääkäripalveluja Rääkkylän terveyskeskuksessa, liitteet”




Vastaesitys:

Sosiaali- ja terveyslautakunta ei hyväksy päätösehdotusta vastaukseksi Eduskunnan oikeusasiamiehen selvityspyyntöön, vaan jätetään se pöydälle jatkovalmisteluja varten.




Perustelut:

Sosiaali- ja terveystoimen tilaajajohtaja Päivi Hakulinen on antanut Valviran pyytämään Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunnalle osoitettuun selvityspyyntöön (viite Dnro 223/05.01.04) 31.5.2010., allekirjoittamansa vastauksen.

Sen sisältöä ei ole lautakunnassa käsitelty eikä sitä ole edes tiedotusasiana tuotu tiedoksi lautakunnalle ennen tänä päivänä (26.10.2010) pidettävää kokousta.


Eduskunnan oikeusasiamiehelle on selvityspyyntöön (9.9.2010. Dnro 363/4/10) sosiaali- ja terveyslautakunnan annettava oma erillinen selitys 1.11.2010 mennessä, jossa huomioidaan Valviran tekemät huomiot.




Veijo Tuunanen


Tekemäni vastaesitys hävisi äänin 2-9.

Ei kelvannut esittelijälle eikä lautakunnalle

Liite pöytäkirjaan



Vastaesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous 26.10.2010.

Asiakohta 163: ”Keski-Karjalan sosiaali- ja terveystoimen yhteistoimintasopimuksen tarkistaminen, liite.”



Vastaesitys:

Keski-Karjalan kuntien muutettua sosiaali ja terveystoimien yhteistoimintasopimusta ei tässä vaiheessa lähetetä sopimuskuntien valtuustoille hyväksyttäväksi, vaan laitetaan pöydälle, jotta lautakunnan jäsenille varataan aikaa tutustua yhteitoimintasopimukseen tehtyihin muutoksiin ja tehdä siihen mahdollisesti tarvittavia muutosehdotuksia.


Perustelut:

Keski-Karjalan kuntien sosiaali ja terveystoimien yhteistoimintasopimuksen muuttamista säätelee ko. sopimuksen kohta 10, jossa viitataan kuntalain 79§ 1. momenttiin.

Sopimuksen muuttamista ei ole tehty edellä mainitun kuntalain edellyttämässä järjestyksessä. Kuntien viralliset päätökset ko. asiasta puuttuvat.

Yhteistoimintasopimuksen muutokset ovat tehneet virkamiehet.

Muutosten sisältöön ei luottamushenkilöillä ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa.

Päätösehdotuksen perusteluissa mainituilla iltakouluilla ja vajaa jäsenisellä seutuvaltuustolla ei ole toimivaltaa yhteistoimintasopimusta muutettaessa ja siitä päätettäessä.




Veijo Tuunanen

Esittämäni vastaesitys hävisi äänin 4-8. Muut tohmajärveläiset lautakunnanjäsenet ei vät kannattaneet esitystäni.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Jokohan saadaan selvyyttä sotkuun

VALTUUSTOALOITE


Me allekirjoittaneet esitämme, että Keski-Karjalan kuntien sosiaali- ja terveystoimen yhteistoimintasopimusta muutetaan sopimuksen ”10. Yhteistoimintasopimuksen muuttaminen” mukaisessa järjestyksessä.


Muutoksen kohteet perustuvat käytännössä esiin tulleisiin epäkohtiin ja koskettavat myös Hellin ja tilaajalautakunnan asemaa ja niiden johtosääntöjä sekä peruspalveluohjelmaa. Sellaisia ovat esimerkiksi:


  • Lääkärin asema ja toimivalta Helli-organisaatiossa.

  • Helli-liikelaitoksen johtokunnan kokoonpano ja toimivalta.

  • Helli-liikelaitoksen esittelijöiden lukumäärä ja toimivalta.

  • Palvelujohtaja- ja päällikkövirkanimikkeiden toimenkuvien muutos.

  • Seutuvaliokunnan ja seutuvaltuuston asema ja toimivalta yhteistoimintasopimuksessa. (poisto)

  • Yhteistoimintasopimuksen kohta ”13. Siirtymäajan säännökset” poistetaan tarpeettomina.


Aloitteen tarkoitus on selkeyttää valta- ja vastuu kysymyksiä sekä palauttaa palvelujen tarvitsijat toiminnan tärkeimmäksi kohteeksi.

Aloitteella tuetaan kiteeläisten valtuutettujen aloitetta Helli-liikelaitoksen johtosääntömuutokseksi.

Aloite edellyttää Keski-Karjalan kuntien keskeisiä neuvotteluja aloitteen toteutumiseksi.


Yllä olevan valtuustoaloitteen jätti SDP:n valtuustoryhmänä 25.10.2010 pidetyssä kokouksessa, Aloitteen olivat allekirjoittaneet kaikki ryhmän jäsenet.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Kuka näistä päättää.

Ensiksi tulkoon tietoon. Yhteyshenkilöiksi on merkitty: Tohmajärven terveyskeskus; tilaajajohtaja Päivi Hakulinen. Sekä Sosiaali- ja terveyskeskus Helli-liikelaitos; Aikuisten palvelujohtaja Eeva Seppänen ja Röntgenliikelaitos; liikelaitoksen johtaja Seppo Hyvärinen. (Joensuu)
Kysymyksessä on liikkeenluovutussopimus, jonka ilmeisesti ovat neuvotelleet yllämainitut henkilöt.
Kysymyksessä on Tohmajärven terveyskeskuksen röntgentoiminnan ulkoistaminen ja laitteiden omistajan vaihto kunnallisesta omistuksesta Röntgenliikelaitokselle.
Kyseistä asiaa ei ole käsitelty ja valtuutusta annettu ainakaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa.
Lautakunnan jäsenenä totean, että ennen vahdin kapallisen kirppuja kuin näitä Hellin ja Tilaajalautakunnan tehotätejä. Ei ihme, jos samaa toteaa Valvirakin edellä olevien hallinnassa olevasta organisaatiosta. Sekaisin on.
Sopimus on 5-sivuinen. Otan siitä vain sivulta 2 kohdan:
Laitteet ja irtaimisto
"Terveyskeskuksen röntgenyksikön laitteisto ja irtaimisto siirtyvät röntgenliikelaitoksen omistukseen. Röntgenliikelaitos korvaa Helli-liikdelaitokselle kuvauslaitteiston hinnan siirtymähetken arvon mukaisesti. Laitteiston hinta lasketaan alkuperäisen hankintahetken kuoletusajan mukaisesti (liite). Laitteistoon kuuluvat siirtymätilanteessa generaattori, buckypöytä, thorax-teline, ortopantomografialaite ja kuvalevynlukija.
Röntgenkuvauslaitteiston tullessa elinkaarensa päähän, röntgenliikelaitos harkitsee toiminnan jatkamista tai siirtämistä muualle."
Sopimuksen allekirjoittajiksi on merkitty Airi Turunen; Eeva Seppänen ja Päivi Hakulinen sekä liikelaitoksen johtaja Seppo Hakulinen.
*****
Eipä tuota näille allekirjoittajille sopimusten ja luovuttamuskirjojen allekirjoittaminen huolta tai tuskaa. Silloin tuotti kun Tohmajärven kunta muutama vuosi kyseiset laitteet osti. Ostohanketta tukemassa oli johtava terveyskeskuslääkäri Martti Tolvanen.
Nyt käytöstä ja luovutmisesta päättävät muut kuin lääkärit. Ei ole kuultu lääkäreiden mielipidettä tässäkään asiassa. Eikä kuulla niin pitkään kuin nykyiset johtajat ja kunnanjohtaja ohjaa toimintaa. Kysymyksessä on nyt tietenkin Tohmajärvi.
Liikkeenluovutussopimus tulee ilmeisesti päätettäväksi seuraavassa lautakunnan kokouksessa. Onko niin, että lautakunnan kolmesta tohmajärveläisestä jäsenestä vain yksi ei hyväksy sopimusta. Se voi olla juuri tämän kirjoittaja. Olin perusturvalautakunnan jäsen silloin kun nykyinen röntgenlaite ostettin. Se ostettiin terveyskeskuksen käyttöön ei muille luovutettavaksi.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Korjataanko vanhaa.....?

....Vai tehdäänkö kokonaan uusi. Nyt kun valtakunnan korkein taho tässä asiassa; Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) sanoi sanottavansa Hellin kyvyistä hoitaa vanhus- ja terveyspalveluja, pitäisi kellojen ruveta soimaan niidenkin päässä, jotka tähän asti ovat esittäneet kuuroa.
Eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntopyyntöön ovat kunnanhallitukset antaneet toisistaan poikkeavat lausunnot. Tämä osoittaa jo lähtökohdan Hellin toiminnalle olleen huteralla pohjalla. Mitä mahtaisivat valtuustot sanoa, jos pääsisivät ilman ohjausta sanomaan sanansa Hellin toimista. Eivät taida päästä sanomaan tulevaisuudessakaan, jos nykyinen meno jatkuu.
******
Hellin kannattajista ne kunnanjohtajat ja johtavat luottamushenkilöt, jotka ovat hirtoksissa aikaisempiin päätöksiinsä, ajavat valtuustoja entistä kauemmaksi Hellia koskevista päätöksistä.
Oljenkorrekseen he ovat ottaneet vallansiirron valtuustoilta sosiaali- ja terveyslautakunnalle. He ovat nähneet lautakunnan helposti ohjailtavaksi tilaajajohtaja Päivi Hakulisen kautta. Ihan viime aikaiset lautakunnassa suoritetut äänestykset ovat osoittaneet lautakunnankin heräilevän valtahorroksesta vastuullisen päätöksenteon suuntaan.
*******
Neljä kunnanhallitusta ovat siis antaneet tai antavat lausuntonsa Eduskunnan oikeusasiamiehelle Valviran sangen rankoista huomioista Hellin palveluista.
Lausunnot ovat annettu kunnanjohtajien esityksistä. Miten niitä voisi kommentoida?
Tohmajärven kunnanjohtajan päätösesitystä olen käsitellyt jo aikaisemmin. On selvää, ettei hän omassa Helli-rakennelmassaan näe mitään vikaa. Hänen kaulassaan näyttää olevan yhtäpitkään Helli-naru kuin Helli toimii.
Kesälahden kunnanjohtajan asemaa ei kannata kadehtia. Hänen vaimonsa johtaa Helliä. Rupeapa sitä arvostelemaan. Pitäisi ottaa huomioon kuntalaiset, omat mieltymykset ja eipä vaimon töitäkään uskalla arvostella. Epäilen, että sillä suunnalla odotetaan lähellä olevaa eläkettä.
Rääkkylän kunnanjohtaja näyttää eroavan muista kunnanjohtajista Helli-kannanotoillaan. Hän on lausuntoon sisällyttänyt selvän toteamuksen, että oikeassahan Valvira on omassa selvityksessään. Hänen kannanottonsa näyttävät eniten ottavan huomioon kuntalaisten näkemyksiä.
Kiteetä johtaa vs. kaupunginjohtaja. Eipä kadehdittava ole hänenkään asemansa hoitaessaan vuorotteluvapaalle lähteneet kaupunginjohtajan Helli-rakennetta. Hellin palvelut nykyisellään näyttävät keskittyvän Kiteelle, mutta samalla tyytymättömyys sivukunnissa lisääntyy. Uhkaavat jättää koko Helli-laivan. Taiteile siinä.
******
Mitä nykyiseen tilanteeseen vaikuttaa kunnanjohtajien oma asema? Jatkuvuuden suhteen pitää olla varauksellinen.
Tohmajärven kunnanjohtaja on hakenut virkoja monelta suunnalta tulematta kuitenkaan valituksi. Nyt hän pyrkii vaaleissa eduskuntaan.
Kesälahden kunnanjohtajalla ovat eläkkeelle lähdöt mielessään ja vaimon asema Helli-puntarissa. Irtiottoja mihinkään suuntaan tuskin Kesälahdelta enää tulee.
Rääkkylässä kunnanjohtajalla lienee ristipaineita hoitaa asioita, jotka ovat "helliläisten" tavoitteiden ja kuntalaisten tavoitteiden välillä. Näyttää hänen seuraavan enemmän kuntalaisten tavoitteita, mikä lienee turvallisinta aina kunnanjohtajalle.
Kiteen vs. kaupunginjohtajalla lienee selvittämistä vuorotteluvapaalle lähteneen kaupunginjohtajan tekemisistä ja tavoitteista. Rakennelmarykelmä jo Hellin osalta ja sen selvittäminen näyttää vs:llä olevan vasta alussa.
Jäädään nyt odottamaan kuka tai ketkä Keski-Karjalan sote-asioita hoitaa. Valviran lausunnosta saa selvän kuvan, ettei näin voi jatkua. Positiivista on huomata, ettei suorittavaa porrasta Valviran lausunnossa arvostella. Sitä vastoin johto, joka on sotkuiseen hallintoon osallinen saa täyden laidallisen.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Ei ota selvää Erkkikään

Valvira tutki Hellin toimintaa. Antoi siitä selvityksen, siltä osin kun sai selvää, Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Päällimmäisenä oli kanta, ettei saa tolkkua kuka päättää mistäkin ja vastaako kukaan mistään. Lukekaa luottamushenkilöt Valviran selvitys. Se ei ole salainen. Ei ainakaan luottamushenkilöiltä, joiden pitäisi selvitykseen ottaa kantaa ja elää sen mukaan.
*******
Sekaisin tuntuu olevan kunnanjohtajatkin. Tohmajärven Olli Riikonen katsoi muotoilemassaan Tohmajärven kunnanhallituksen lausunnossa Valviran menneen loukkaamaan Tohmajärven kunnan itsemääräämisoikeutta. Hän katsoi kunnan loukkautuneen tästä.
Harvinaista herkkua, kun kunnanvirkamies opettaa valtiovallan korkeinta ammattialan tarkastajaa ja lausunnon antajaa toimivallan rajoista.
*******
Eipä taida paljon paremmin olla Kiteenkään munat kupissa. Siellä valtuutetut tekivät aloitteen Hellin johtosääntöjen muuttamisesta.
Karjalaisen haastattelussa 15.10.2010 sanoo Vs. kaupunginjohtaja Anssi Nykänen jotensakin niin, että jäsenet Hellin hallitukseen valitaan seutuvaliokunnan esityksestä. Ja edelleen, että luottamushenkilöiden pääsy johtokuntaan ei ole mahdollista ainakaan vielä.
Jutussa esteeksi nähdään, että Hellin johtokunta on asiantuntijajohtokunta. Kysyn minkä alan asiantuntija? Sitää en ole löytänyt määritelmää mistään. Pitäisikö omaksua ajatus, ettei luottamushenkilö voi olla asiantuntija edes silloin kun asian tuntemusta ei ole määritelty.
Jo edellä olevasta voi päätellä, että yhdessä asiassa ainakin Valvira on oikeassa. Asia on perinpohjin sekaisin.
******
Muistiksi niille, jotka haluavat muistaa kuntalakia ja erityisesti voimassa olevaa Keski-Karjalan kuntien allekirjoittamaa Yhteistoimintasopimusta seuraava, Siellä lukee sivulla 3; kohdassa 3.3 Liikelaitos. Toinen momentti. LIIKELAITOKSEN TEHTÄVÄT JA RATKAISUVALTA MÄÄRITELLÄÄN JOHTOSÄÄNNÖSSÄ. LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNNÖN HYVÄKSYY KITEEN KAUPUNGIN VALTUUSTO. JOHTOSÄÄNNÖSTÄ PYYDETÄÄN SOPIMUSKUNTIEN LAUSUNNOT.
Siinä se on sanottu. Ei kun johtosääntöä muuttamaan. Sopimuksen mukaan, eikä varsinkaan kuntalain mukaan edellä olevaa johtosäännön muutosoikeutta voi ottaa Kiteen kaupungin valtuustolta.
Tai no. Jos kysytte johtajilta niin sieltä tulisi toimintamalli, josta Valvira on jo antanut lausuntonsa. Eli dei saa selvää.