torstai 12. lokakuuta 2017

VIIKKO SITTEN SOTE SOVITTIIN TÄNÄÄN SIIRRETTIIN



Kaatuuko hallitus vai sote.
Kirjoitan tätä sunnuntaina. Juuri nyt elämme mielenkiintoisia aikoja. Hallitus yrittää sulloa sotea, valinnanvapautta maakuntahallinnon reppuun. Ei näytä helpolta. Jan Vapaavuori kasteli eilen repun ja nyt se on kuivanut entistä pienemmäksi. Reppu repeää. Olen sen sanonut aikaisemminkin. Ja hyvä niin, kun repeää.
Jos vastuuministerien perustelut sote uudistukselle ja sen kannattajille jäävät siihen, että uudistusta eivät ole aikaisemmat hallitukset saaneet tehtyä, heikolla ollaan. Onko järkeä tehdä uudistus, jossa kustannukset nousevat kun pitäisi tulla säästöjä? Hallintohimmeli kasvaa ja monimutkaistuu kun hallinnon pitäisi supistua ja yksinkertaistua. Uudistuksen vaikutuksista tavalliselle kansalaiselle ei ole puhuttu enää pitkään aikaan mitään. Millä perusteilla tällaisia uudistuksia tehdään? No, hallitussopimuksella tietenkin. Näin on kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen antanut ymmärtää.
Puoluekannatuksien numeraalisiin muutoksiin ei kannata paljon kiinnittää huomiota. Syyt mitkä muutosiin johtavat ovat mielenkiintoisimpia. Sipilä alkaa saada palautetta vakuutuskuoristaan, ministerivalinnoistaan (Berner), yksityistämisyrityksistään j.n.e. niin, että oma jakkara alkaa horjua ja  keskustan hegemonia hupenee silmissä kun kokoomus pöhöää samaan aikaan. Tuskinpa puudelipuolueeksi nostetut persuista lähteneet ovat Sipilän kannatusta ja luotettavuutta demokratiaan lisänneet.
Demarit eivät ole panikoineet kannatuksen muutoksista. Ihmiset alkavat nähdä ja arvostaa mitä vakaus merkitsee ja palautuvat turvallisesti kannattamaan demareita, jos ovat käyneet katsomassa mitä aidan takana on tarjolla. Ihmiset arvostavat selkeitä ja yksinkertaisia aloitteita ja mielipiteitä edustajiltaan. Viime aikoina demarit ovat jääneet monessa asiassa "katsomaan" ennen ulostuloa käsillä olevaan asiaan. Esimerkkinä alkoholilaki. Ei tämä laki ole sellainen, että omaa mielipidettään pitää pantata, jotta yhteinen kanta saataisiin. Ja pitääkö yhteistä kantaa saadakaan. Eihän sitä ole kansalaisillakaan.

torstai 28. syyskuuta 2017

Viroonko viinan ostoon?



Viina on viisasten juoma
Nyt näytetään miten suomalainen demokratia pelaa korkeimmalla tasolla. Saako kaljassa olla 5,5 vai 4,7 %:tia alkomahoolia vai jokin muu prosenttiluku olisi näitäkin parempi. Lisäksi päätetään kohta missä näitä ongelma-aineita myydään. Kitskassa, kaupassa, alkossa vai peräti pimeesti. Viime mainitun vaihtoehdon päättää kyllä lopulta tavallinen kansalainen. Niin se teki kieltolainkin aikaan. Ei siinä auttanut terveys- ja sosiaali kuin muidenkaan asiantuntijoiden kannanotot ja mielipiteet. Niin voi käydä nytkin.
Jos alkoholiongelmaan halutaan puuttua, niin lainkäyttö siihen tuskin on tehokkain menetelmä. Sehän on nähty. Eikö vaihteeksi voisi katsoa miten muualla maailmassa on näitä asioita yritetty hoitaa. Suomalainen tuskin merkittävästi eroaa esim. eurooppalaisista hyvässä tai pahassa.
Henkilökohtaisesti en ehtinyt kieltolain tarjoamaan raittiuteen. Ensimmäinen kosketukseni "alkoholiin" sain n. 7-vuotiaana. Naapurin pojat toivat kotoaan pöllimänsä vedellä täytetyn esanssipullon ja tarjosivat hömpsyt minullekin. Eihän se päähän mennyt, mutta ymmärsin näytellä. Raittiutta kestikin lähes kymmenen vuotta, johon pääsyy lienee ollut sekoiluni urheiluun. Retkellä saareen poikien kanssa retkahdin kiusaukseen. Meillä oli eväänä Pielis-olutta, joka tuppasi käymään lämpimässä ilman lisäaineita. Ruisleivän murut pulloon ja pullo aurinkoon piti prosentit nostaa käyttötasolle. Ei nostanut, mutta vatsan sai sekaisin.
Samoihin aikoihin kioskeihin tuli myyntiin siideri, jonka prosentit olivat jo ostettaessa 2,25 %:n tasolla. Pullo tätä ihme ainetta nosti rohkeutta sen verran, että ensimmäinen jenkka tuli tanssittua Kemien avolavalla. Myöhemmin rohkeutta piti korottaa Alkosta ostetulla. Kimppapullo kaverin kanssa riitti kahdelle tanssireissulle. Ohjeena ryyppäämiselle oli, ettei kukaan saanut huomata "känniämme". Sama ohje "ryyppäämiseeni" on jatkunut läpi elämän. Enemmän tai vähemmän onnistuen. Aina läpi perjantaipullokaudenkin.
Edellä kerrottu on yksi tarina muiden joukossa. En kiistä alkoholin tuomia haittoja, mutta en usko myöskään kielloilla rajoituksilla päästävän niistä. Uskon ihmisten omaan ratkaisukykyyn kunhan hänelle annetaan todellista tietoa ilman pelottelua haitoista. Siinä olisi työtä eduskunnalle ja ns. alkoholiasiantuntijoille kiistelyn  5,5 ja 4,7%:n paremmuudesta.                                          Veijo Tuunanen

tiistai 26. syyskuuta 2017

Julkaistu 27.9.2017 päivän Hesarissa



Ei naurata
Olen lääkäreiden ja ystävien mielestä niin fyysisesti kuin psyykkisesti täysin terve. Kuitenkin varsinkin loppuviikosta oirehdin voimakkaasti. Hymy ei irtoa ja tulen aggressiiviseksi.
Itsetutkistelun perusteella olen tullut päätelmään, että olen ruutukammoinen. Olen allerginen kotimaiselle TV-viihteelle. En puske, en tuupi, en jäädy, kaikki käy, yöllä, pumpsipumina, possena, komediakeittiössä tai tatuoituina kokkeina, mutta hymy ei irtoa.
Ennen katsoin kaikki ajanvieteohjelmat. Nautin ja viihdyin kun taitavat artistit panivat parastaan ja kirjakieltä puhuvat spiikkerit veivät ohjelmaa jouhevasti eteenpäin. Tilalle tulleet yllämainitut ohjelmat ovat niin toteutukseltaan kuin sisällöltäänkin minulle täysin outoja. Niissä huudetaan, hosutaan, hypitään täysin mielivaltaisesti. Tai ainakin suu on ammollaan auki. Se saattaa olla nykyhuumoria, mutta minulta se on tappanut huumorintajun.
Joku voi sanoa, ettei ole pakko katsoa. En katsokaan enää. Mutta miten saisin TV-veron pienemmäksi tai huumorintajuni takaisin. TV-tuottajiin on turha tukeutua tai sote:en. Huumorintajun menetys tuskin tulee sote:n parannettavien sairauksien luetteloon. Joudunko kärsimään loppuikäni?
                                         Veijo Tuunanen (82v)
                                          Taalintehdas

Otsikko ja lopun kaksi lausetta on toimitus muokannut.

torstai 14. syyskuuta 2017

Kunnallistalon todelliset arvot



Syytä tutustua historiaan
Tohmajärven Kemien taajamaa ollaan mylläämässä uuteen asentoon. Ja kuinkas muuten kuin konsultteja kuuntelemalla. Erityiseksi kohteeksi; puretaanko vai ei näyttää nousevan kylän ehdoton keskipiste Kunnallistalo. Moniko päättäjä tietää mitä talon yli 90-vuoden historiaan kuuluu? Historia ei näytä heille paljoa merkitsevän. Valitettavasti.
Kunnallistalon juuret lähtevät Kaurilasta. Talo purettiin siellä ja kasattiin nykyiselle paikalleen. Alkuperäisestä talon muodosta ja rakenteista vähän on sellaisenaan pysynyt. Taloa on laajennettu, rakennettu ensin toinen kerros ja myöhemmin vielä kellarikerros.
Talon varsinaiset syntysanat lausuttiin 14.1.1926., kun perustettiin Tohmajärven Edistysseuraintalo-Osakeyhtiö. "Veturina" näyttää olleen isännöitsijä Antti Zimmerman ja muina yhtiömiehinä lähes kaikki "silmää tekevät" tohmajärveläiset. Yhtiön tarkoitus oli saada toimitilat ns. edistysseuroille, käräjä- ja postitiloille sekä Tohmajärven kunnalle.
Talon ylläpito lienee tullut raskaaksi yhtiölle, koska se myytiin 27.5.1940. velkoineen Tohmajärven suojeluskunnalle. Seuraavat viisi vuotta lienevät tapahtumiltaan talon historian vilkkaimmat sotatoimista johtuen.
Sota loppui ja niin myös suojeluskunnalla oli loppu edessä. Mitä talolle pitäisi tehdä? Kiireellisenä, ellei hädässä saatiin synnytettyä kokous 3.11.1944., jossa lahjakirjalla talo irtaimistoineen ja Saariossa oleva Vaaranrinta-niminentila lahjoitettiin Tohmajärven kunnalle. Lainhuutopöytäkirjassa on tosin rivinväliin käsinkirjoitettu kohta: Vaaranrinta myyty Saarion Työväenyhdistykselle. Kyseistä kauppakirjaa en löytänyt omista papereistani.
Kaikki edellä oleva on lähinnä rakennuksen historiaa. Varsinainen historia on siinä toiminnassa, jota talossa on harjoitettu niin ennen sotia, sodan aikaan ja kunnan kannalta sotien jälkeen. Tohmajärven kunnan julkinen toiminta on kokonaisuudessaan kulkenut talon kautta. Olipa kyseessä koulu-, terveydenhoito, julkishallinto tai kulttuuritoiminta. Talorakenteiden historia tiedetään mutta toiminnasta kuntalaisille ei ole ainakaan minun silmiini sattunut juuri kirjoituksia. Talon historiaan kuuluu surua, iloa, menestystä, pettymyksiä, toivoa ja toivottomuutta. Kaikkiin näihin sisältyy ihmiskohtaloita. Mustimpana kaksi murhaa. Talosta on lähdetty sotaan ja sodasta palattu. Moni ei enää kotiin saakka.
Kunnallistalon toiminnan historia on syytä saada luettavaan muotoon, ennen kuin purkurautaa aletaan heiluttamaan talon nurkalla. Sillä kenellä ei ole historia tiedossaan, ei ole tulevaisuuttakaan.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Korvaako vakuutus mitään?



Vakuutusyhtiö ei palvele, se ohjeistaa
Yleensä en ole kirjoittanut henkilökohtaisista asioistani tai kokemuksistani. Tällä kertaa teen poikkeuksen. Uskon tarinallani olevan kokemukseni laajempaa merkitystä. Ainakin se kuvaa nykymaailman tapaa hoitaa pienen ihmisen asioita byrokratian rattaissa myös vakuutusasioissa.
Olen ollut työsuhteessa yhteensä yli kaksikymmentä vuotta vakuutusyhtiö Salamaan, Suomi-Salamaan ja Pohjolaan. Samaan aikaan toimin myös vakuutusasiamiehenä kyseisissä yhtiöissä. Selvää on myös, että omat vakuutukseni olivat kyseisissä yhtiöissä. Paikkakunnalta muuttamissyistä vakuutukseni hajaantuivat eri yhtiöihin, kunnes ne yhdistin OP Vakuutus  Oy:n noin kymmenen vuotta sitten. Vakuutusasiamiehenä tällöin oli kova pesäpallomies Kaksonen Kiteeltä, mikä positiivisesti vaikutti vakuutusten siirtoon. Historiaan kuuluu, että yhtiö ei ole tarvinnut suorittaa Laajennetusta kotivakuutuksesta korvauksia, joita vielä tälläkin hetkellä on voimassa kolme eri vakuutusta.
Mutta nyt tähän päivään. Ostin uuden kännykän 9.8. joka maksoi 250,00 euroa. Liikkeellä ei ollut myydä kännykkään sopivaa suojakoteloa, mutta joka luvattiin 11.8. Kävin koteloa tuona päivänä kysymässä mutta sitä ei ollut tullut liikkeeseen. Onnettomuudekseni samana päivänä pudotin kännykän ja se rikkoutui. Mutta ei hätää. Muistin, että minulla on kolme voimassa olevaa Laajennettua kotivakuutusta. Kaikissa oli omavastuuna 150,00 euroa.
Olen soittanut kolmelle eri henkilölle ko. yhtiöön ja pyytänyt ratkaisuksi vakuutuksen korvaamaan minulle aiheutuneen vahingon 100,00 euroa. Ennen vahingon menemistä korvauskäsittelyyn kehotettiin puhelin toimittamaan n. sadan kilometrin päässä olevaan tarkastuspisteeseen henkilökohtaisesti tai postitse. Se ei vaikuttanut, että sanoin puhelinta juuri nyt tarvitsevani, kun asuntomme on myynnissä ja ko. puhelin on ainoa johon  yhteystietoni liittyvät.
Mitä tästä minun pitäisi oppia. Ainakin sen, ettei vakuutusyhtiölle ainakaan OP Vakuutus OY:ssä merkitse mitään, että vuotuiset vakuutusmaksuni ko. yhtiöön ovat muutamaa kymppiä vaille 2000,00 euroa. Eikä se, että yhtiön 100 euron korvaus olisi ollut pienempi kuin minun 150,00 euron omavastuu. Yhtiön henkilökunnan ystävällinen palvelu ei korvaa yhtiön asiakasta huonosti huomioivaa valvelusto-ohjetta. Tätä pohdin ja mietin mitä minun pitäisi tehdä.